haalaripääsivulleni - till min overallhuvudsida - back to my overall-mainpage

Haalarit ja haalarikulttuuri

Ulkoinen merkki erottaa juhlaan osallistuvat

Rituaaliin osallistuvat tarvitsevat selkeän merkin, joka erottaa heidät muista kaupungilla liikkuvista. Kultin hierarkiassa tärkeitä henkilöitä ovat kaikki valkoiseen lakkiin pukeutuneet.
Tavallinen asu yhdistettynä valkoiseen lakkiin kertoo apupapin arvosta. Valkoiseen lakkiin ja haalariin pukeutuvat papit. Tupsullinen valkoinen lakki ja haalarit herättävät vappuna kunnioitusta ja syystä. Kulkeehan siinä humalan temppelin itse oikeutettu ylipappi.

         (Jari Saariaho, City 9/96: "Pyhä paha humala")

Mistä tässä haalaritouhussa oikein on kysymys? Siis ylipäätään.

Opiskelijahaalarista on viime vuosina tullut yhä yleisemmin opiskelevan nuorison "virallinen bailu-univormu"; se kestää (yleensä) aika kovaakin käyttöä ja suojaa allaolevia "siviilivaatteita" kohtalaisen hyvin roskilta, roiskeilta (omilta tai toisten) ja kaikenmaailman örveltämisen kuluttavalta vaikutukselta.
Koska haalareita Suomessa käyttivät ensimmäisinä *) - ja nykyäänkin kaikkein aktiivisimmin - juuri teekkarit, heidän viakseen suuri yleisö yhä sälyttää kaikkien haalaripellejen toilailut.

Teekkari- ja opiskelijahaalarin historiaa ja taustoja

Haalareiden käyttö opiskelijoiden bilevarusteena alkoi 1970-luvun puolella ruotsalaisten opiskelijoiden keskuudessa. Siellä pitkään ei-niin-hienoissa-juhlissa käytettyjen "spyfrack"ien (tai "B-frack") asema ei ole kokonaan kadonnut, mutta noihin aikoihin opiskelijamäärien kasvun myötä tarkoitukseensopivien vanhojen frakkitakkien saatavuuden saattaa kuvitella radikaalisti huonontuneen ja jossain yhteydessä on joku Svea-mamman tulevaisuuden toivo ilmeisesti saanut ajatuksen käyttää haalaria. Tai labratakkia.
Ruotsalainen muistitieto kertoo tämän tapahtuneen joko Chalmersin (Göteborg) tai KTH:n (Tukholma) teekkareiden parissa, mutta mikäänhän ei kai sulje pois mahdollisuutta idean syntymisestä samoihin aikoihin eri paikkakunnilla toisistaan riippumattomasti.

Ruotsissakin haalarit levisivät ensin teekkareiden keskuudessa ja siellä haalareiden "peitto" onkin kattavinta, mutta ovat ne levittäytyneet muidenkin alojen opiskelijoiden keskuuteen hyvin vahvasti. Isommissa, useamman oppilaitoksen ja koulutusalan kaupungeissa paremmin kuin pienemmissä.

Suomeen opiskelijahaalareiden käyttö nykyisessä mielessä rantautui läntisenä vaikutteena 1980-luvun alussa Otaniemen teekkareiden keskuuteen.
• Maanmittarikillassa oli jo 1968-69 ollut työn alla hankkia omat haalarit (kun Nordiskt Mötessä vain suomalaiset olivat ilman haalareita), mutta tämä hanke kuivui kokoon kerätyn rahasumman riittämättömyyden vuoksi. (Ja hankkeen puuhaajat käyttivät rahat Itä-Euroopan ekskursioon.) Uudelleen vasta vuonna 1981 oli puhuttu valkoisten haalareiden hankinnasta ja lopulta 1983 fuksit hankkivat vihreät haalarit, mutta 1984 päädyttiin mustaan.
• Fyysikkokillan vappuvierailla KTH:sta oli ollut haalariasustus vuonna 1979 ja se oli herättänyt kiinnostusta.
• Sähköinsinöörikillan ulkomaanexcursioporukka (Länsi-Saksaan ja Itävaltaan) sai 1980 IVO:lta lainaksi haalarit matkalleen. Asu havaittiin kovin hyväksi ja sellaiset oli myös vuoden 1982 IRA-excursiolla.
• Koneinsinöörikillan kotimaan pitkä ulottui 1981 aina Gröna Lundin huvipuistoon saakka, jossa joku sankareista voitti vaaleanpunaisen pantterin - josta sitten saatiin killan haalareillekin vaaleanpunainen väri.
Lukuvuonna 1982-83 hankittiin sitten ensimmäisiä varsinaisia kiltahaalareita Otaniemessä. Samoihin aikoihin ne levisivät myös muihin teekkariyhteisöihin ja hyvin pian myös kyltereiden ja yliopistolaisten keskuuteen. (esim. metsäylioppilaillekin jo 1984)

Vaasan Ylioppilaslehden 6/2003 artikkelin mukaan Vaasassa Laura Sytelä puolestaan sai innoituksen fuksivuonnaan NESU:n Islanninreissulla muiden pohjoismaiden edustajien haalareista ja päätti saada aikaan jotain samanlaista Vaasassakin. Vastustuksesta huolimatta ja omalla riskillään hän tilasi ensimmäiset kuusi punaista haalaria 14.1.1981 joiden lanseeraus kaupunkikuvassa oli laskiaisena. Haalariprojekti pysyi Sytelän (nyk. Nummela) hoidossa valmistumiseensa 1984 saakka. Haalareiden pohjoinen maihinnousu oli siis teekkareista riippumaton operaatio ja nipinnapin edellä näitä, mutta ehkä hiukan pienempi volyymiltään. Pohjanmaan kautta on siis tullut muutakin kuin vain jääkäreitä...

Nykyhaalarin "esihistoria"?

TKY:n arkistonhoitaja Tiina Metson mukaan teekkaritempauksissa haalari on otettu käyttöön joskus 1950-luvulla ja varsinkin vuoden 1966 muuton Polilta Dipoliin järjestelyporukka, "muuttomiehet", kirjailivat muuttohaalareidensa rintaan tuon nimen. Muuttoteeman myötä myös mm. Teknologföreningenin hallituksella oli oma, sponsorihaalarinsa.
"Muuttomiehistä" Ilkka Larjomaa on lupaillut lahjoittavansa omat haalarinsa Polyteekkrimuseolle 2006, kun muutosta tulee kuluneeksi 40 vuotta.

Ilmeisesti opiskelijahaalareiden hankinnan varhaisissa vaiheissa ovat Suomen puolella olleet mukana myös "pikku-hankenilaiset", eli ruotsinkielisen kauppaoppilaitoksen opiskelijat - joskaan tästä en ole nähnyt viitemateriaalia tai dokumentaatiota.
Tamperelaiset teekkarit käyttivät 1970-luvulla vappuisin haalareita, jotka olivat ilmeisesti tavallisia työhaalareita ja joiden mahdollisista koristelu- tai virittelytavoista en ole saanut tarkempia lisätietoja. Vielä. Opiskelijahaalareiksi en niitä kuitenkaan vielä tulkitsisi.

Toisaalta voin hyvin uskoa vuosien varrella esiintyneen melko paljon virikkeiden kulkeutumista molempiin suuntiin lahden yli. Vilkkaita kontaktejahan on ollut iät ajat niin osakuntien kuin ylioppilaskuntienkin kesken muutenkin kuin vain vuosijuhlien merkeissä.

Bileasuna haalarit ovat osaltaan olleet olemassa jo ABBA-aikaudella ja Suomessa on tietysti se Marimekon Annika Rimailan 1965 luoma ryppypeppuhaalari (kangas Isosuomu) , joka on poistunut tuotantomallistosta ajat sitten, MUTTA on nykyisin käytössä (valmistetaan tilauserinä) Otaniemessä Luolamiesten salaseuralla (tunnettu mm. Wappulehdestä Julkku).
Tämän tapauksen historian haluaisin mieluusti kuulla. Ja kirjata talteen.

Ainakin merkkienkäytön perusteella voisi väittää ruotsalaisten olevan innostuneemmin hulluja haalareihin kuin suomalaisten. Nimenomaan haalaribileiksi tehtyjä tai tarkoitettuja tapahtumia on liuta, esim. Absolut Gotland, siinä missä Suomessakin Approt ( Hämeenkadun, Kauppakadun , Ynnän, Helsinginkadun ) ja Aurajokilaivurointi. GooM on sitten kokonsa, artistiensa ja sijaintinsa puolesta kuitenkin isompi tapahtuma kuin useimmat ruotsalaistenkaan häppeningit.

Kritiikkiä haalareista

Tietenkin haalari on univormu - omalla tavallaan. Miksi edes vaivautua kiistämään moinen itsestäänselvyys. Yhdistäähän haalari "oman porukan" jäsenet sekä auttaa erottamaan meidät ja "muut". Haalari tarjoaa osaltaan yksittäiselle kantajalleen jonkinlaista anonymiteettiä, mutta toisaalta yksittäisten känniääliöiden sikailu leimaa liiankin helposti myös viattomien tovereiden maineen. Yhteisön jäsenyys tuo paitsi "turvan" osana joukkoa, myös vastuun omasta toiminnasta osana joukkoa. Mutta haalari on kyllä perustellusti hiukan erilainen univormu, kuin useimmat muut univormut, joita niiden käyttäjät eivät voi itse muokata ja muunnella omien halujensa (ja kykyjensä) mukaan mieleisikseen.

Onko univormu itsessään ja univormun käyttminen sitten niin hirvittävän suuri ja saastainen synti kuin ainakin eräissä humanoidisti piireissä (esim. Teema ry:n gopher-sivujen (nyt jo werkoista poistuneet) perusteella) kauhistellaan? Jos haalareiden käyttö osoittaa jonkun milestä tyylitajun puutetta tai esteettistä rikettä, niin kyse on onneksi vain makuasiasta ja erilaisista näkemyksistä. Moraalin ja järjen ilmeinen puuttuminen (kuten esim. niillä, jotka yhä uskovat Neuvostoliiton ja kommunismin tai George W. Bushin presidenttiyden tai Pohjois-Korean järjestelmän jotenkin kiistattoman hyviksi asioiksi), olisi mielestäni paljon huolestuttavampaa.

Toisaalta taas viime aikoina (ainakin vuoden 1996 jälkeen) on noissa suurten kansainvälisten huippukokousten yhteydessä alkanut esiintyä varsinaisia anonyymejä haalaripellejä - ne "valkohaalarit" siis. Näiden henkilöiden osalta haalareiden käytön tarkoituksena näyttää todellakin olevan niin yksilön mahdollisimman suuri anonymiteetti, kuin myös oleminen osana jotain tiettyä "eliittijoukkiota". (No kai se roskaväenkin eliittijoukkio jonkinlainen eliittijoukkio on. Ainakin omiensa piirissä.) Ja ainakin tiedotusvälineiden välittämän kuvamateriaalin perusteella nuo "valkohaalarit" näyttäisivät käyttävän jonkilaisia kertakäyttöisiä haalareita (missä se kestävä kehitys on??), joten kunnollisten opiskelija- tai työhaalareiden sekottaminen niihin ei onneksi ole kovin helppoa!

Opiskelijahaalari vs. työhaalari?

Ja onko haalareiden käyttäminen sitten "vittuilua" työläisiä kohtaan tyyliin "teidän pitää käyttää haalareita työssänne, me voidaankin käyttää niitä kun meitä huvittaa"? Nämä tyypit eivät kyllä yleensä tee samanlaisia kyseenalaistuksia esim. farkkujen käytön osalta. Noh, jokainen täysijärkinen voi vaapaasti päätellä mitä haluaa. Itse olen käyttänyt ns. duunarihaalaria jo ennen kuin tulin phuksiksi TKK:lle eikä järkevä ja tarkoituksenmukainen pukeutuminen mielestäni ole vittuilua ketään kohtaan. Paitsi ehkä joitain ääliöitä ja muodin orjia.

Susanna Päivärinnan kolumnista Ekonomi-lehdessä (ei näy webissä kuin rekisteröityneille jäsenille) kävi taas esillä tuo vanha väite ja tuli sitten mieleeni pohtia kuinka moni kyseiseen kritiikkifraasiin vetoava on itse ollut koskaan oikeasti haalaritöissä? Ja kuinka suuri osa opiskelijahaalareiden käyttäjistä puolestaan on ollut niissä oikeissa haalaritöissä, joissa rehellinen työhiki haisee. (Itselläni on ainakin aika monta kesää rakennustyömailla tähän mennessä.) Onko tuon argumentin taustalla samanlainen asiantuntemus kuin keskiajan kirkkoisillä ja munkeilla naisnäkölman ja naisasioiden osalla; "meillä on oikea tietämys aivan kaikesta".

Haalareiden virittely, varustelu yms.

(2000-luvulla olisi varmaan muodikasta puhua tuunauksesta.)
"Kangasmerkit, napit ja nimikilvet

Näitä tuotteita pidetään useimmiten univormujen yhteydessä ja niiden tarkoituksena on ilmoittaa identiteetti ja herättää luottamusta. Vaatteet eivät siis itsessään, vaan univormujen lisävarusteet osoittavat selvästi kantajan kuulumisen ja aseman. Moninaisuus on ilmeinen."

         (Sporrong Oy:n tuote-esitteestä)

Veijo Merkkifirma *) ei varmaankaan tarkoittanut tällä ihan suoraan opiskelijoien harrastamaa haalareiden koristelua, mutta kyllä tuo mainosteksti tuntui aika osuvalta ja herkltä kun katseli uusia sähköfukseja neitseellisen valkoisissa haalareissaan tuossa pari syksyä sitten.

Haalarin koristaminen tai komistaminen kertoo joukon viestejä kantajansa näkemyksistä, maailmasta ja menneisyydestä - kuten kaikki muukin pukeutuminen. Ja mitä paremmin ja laajemmin tuntee tällaisen alakulttuurin, sitä paremmin pystyy "lukemaan" haalareiden kertomaa.

Lisukkeet

Kangasmerkit, pinssit, pränikät ja kaikenlaiset muut lisukkeet (hyvin suosittuja ovat myös olleet sosialistisen realismin ihmemaassa valmistetut hauskat pränikät ja muut killuttimet sekä tähtisolkiset vyöt) kertovat osaltaan haalarin omistajan merkkimieltymyksistä, bileilyhistoriasta, matkustelusta, sotilasarvosta ym.

Lisukkeiden joukkoon voinee lukea myös vetoketjuviritykset, joiden avulla haalari voidaan jakaa kahtia takkiin ja housuihin (huom. tällöin tarvitaan melko pitkä vetoketju ja selaista ei välttämättä löydy valmiina kaupan hyllyltä) tai paremmissa kesäoloissa irrottaa hihat ja lyhentää haalarin lahkeet polvipituisiksi.

"Egoläystäkkeet"

Nuo useimmiten luottokortin tai post-it -lapun kokoiset laminoidut lappuset, joilla voi kertoa olemisensa killan viroissa tai sen yöjäynajoukkueessa tai vaikkapa juhlatoimikunnan tehtävissä. Esimerkiksi isojen Dipolibileiden henkilökunnan kulkulupakortit jäävät yleensä kullekin käyttäjälle haalaria koristamaan. Viimeistään juhlien kaadon yhteydessä. Kiinnitysvälineen heppoisuus tekee näistä tosin melko helposti katoavaa koristemateriaalia. Jopa helpommin katoavaa kuin rintanapit.

Nyörit

TKY:llä, tarkemmin sanottuna sen teekkarijaostolla on käytössä nyörijärjestelmä: nuo eriväriset nyörit kertovat mitä tehtäviä tai virkoja nyörin kantaja hoitaa tai on hoitanut. Geometreksen 2/2005 haalariartikkeli toteaa varoittavasti "Mitä enemmän kantajallaan on nyörejä, sitä useammin opintotukilautakunta häntä todennäköisesti muistuttaa noppien tärkeydestä." Nyöri on melko suosittu paikka kiinnitellä niitä egoläystäkkeitä.

Palojen vaihtelu

"Oikeiden univormujen" hihoja, lahkeita tai taskujahan harvemmin leikellään irti vaihdettavaksi, mutta tämä kuuluu vahvasti nykyiseen haalarikulttuuriin. Toiset keräävät erivärisiä taskuja, toiset tavoittelevat lukuisia raitoja haalariinsa - useimmat kuitenkin vaihtavat satunnaisemmin pätkiä. Koulutusohjelmaa tai oppilaitosta vaihtaneet tai kahta tutkintoa opiskelevat ovat kehitelleet erilaisia ratkaisuja "kaksoiskansalaisuutensa" esiintuomiseen. Monet vaivannäön minimoijat taitavat tällaisessa tilanteessa hankkia vain uuden selkälogon vanhaan haalariinsa. Haastavampia vaihtoehtoja ovat keskeltä pysty- tai vaakasuntaan kaykaistut ja yhdistetyt haalarit tai niiden yhdistäminen "nelikentäksi". Kokonaan ruudullisen haalarin kokoaminen kahdesta erivärisestä haalarista on jo aika hard-core ratkaisu.

Joissain yhteisöissä haalarinpalojen vaihtelun edellytyksenä pidetään hiukan sukupuolisempaa kanssakäymistä kuin mitä Bill Clinton piti vain tuttavallisena tervehtimisenä. Aivan ehdoton ja kaikkialla yleispätevää tämä ei kuitenkaan ole, vaan ihan vain kavereidenkin kesken vaihtamista tapahtuu. Sekä satunnaista "toihan on kiva väri, vaihdetaanko?" -menetelmää. (Sakset ovat muuten paljon parempi leikkausväline kuin haarukka, vaikka se olisikin sitä tuttua savonia-sarjaa.)

Tarvekalut

Haalarin taskuissa kulkee mukana mitä kummalisimpia ja/tai tarpeellisimpia välineitä. Kantajansa preferenssien ja mielikuvituksen puitteissa. (Tai puuttuessa.) Pullonavaaja lienee yleisin perusväline ja vaihtomerkit suositeltavin (ainakin allekirjoittaneen itsensä milestä). Korvatulpat, kompassi, lusikka, kovamuovituoppi, paketti särkylääkettä ja laastaria eivät nekään vielä nostata kulmakarvoja kovin korkealle. Kiikarit jo ehkä hiukan.,

Osa tarvekaluista on ilmeisestikin joko erikoisia ja outoja poikkeustilanteita varten - tai taskujen sisältöä kyseleviä hämmentämistarkoitukseen hankittuja. Tuulilasinskrapan tarpeellisuus voidaan perustella ehkä hiukan helpommin kuin lapon, taskukokoisen frisbeen tai 300 Neuvostoliiton ruplan mukanapito.

Ompelutarvikkeet ovat melkein oma lukunsa. Useimmille riittää perus/minimisetti eli 1-2 neulaa ja rulla mustaa (tai oman haalarin väristä) lankaa. Sormustimien huokeus suhteessa siihen neulanpistelystä nostettuun kitinään on kerrassaan käsittämätöntä - kyseessä on kuitenkin siksi paljon hyvä "kone". Hiukan laajennettu versio ompeluvarustuksesta on se perinteinen matkasetti, jossa on pari neulaa, viittä tai kymmentä eriväriä lankaa, langanpujotin, kehnohkot pikkusakset ja pari paidannappia,
Professionaalimmilla alan harrastajilla on mukanaan useampia eri värisiä lankoja ommellakseen vaihtamiaan merkkejä jo varsinaisen reissun aikana. Aina sitä ompelua ei tarvitse tehdä kotona juuri vikana iltana ennen tapahtumaa. Ja junassa/bussissa voi tehdä muutakin kuin vain ottaa pohjia. Pro varusteisiin laskettanee myös ratkoja. Varsinkin se, sillä sen avulla merkkien irrottaminen on helppoa.
Allekirjoittanut taisi aikanaan päätyä Martti Jakobsonin tai Simo Neuvosen kanssa tuumaillessaan asettamaan rajan "normaalin" ja "menetetyn tapauksen" välille siten, että henkilö luettaisiin "menetetyksi tapaukseksi" kun hän alkaa ratkoa merkkejä irti haalarista ommellakseen ne hiukan tiiviimpään, jotta uusille merkeille olisi enemmän tilaa. Tai ylipäänsä sitä tilaa.

Viitteitä


Aiheesta lisää


Haalariopastuksia muualla

Väreistä

Haalariyhdistyksien sivuja

Alan harrastajien omia sivuja Suomessa

Alan harrastajien omia sivuja Ruotsissa

Alan harrastajien omia sivuja muualla

Tupsu- ja opiskelijalakeista

"Oheislukemistoa I"

Oheislukemistoksi muutamia Webbiin asti päätyneitä kirjoituksia opiskelijalehdistä. Aiheet ainakin osaltaan sivuavat haalareita.
Ja jumalille kiitos siitä, että on olemassa www.archive.org alias web.archive.org !

"Oheislukemistoa II"

Muissa kuin opiskelijalehdissä olevia kirjoituksia haalareista.

"Oheislukemistoa III"

Werkossa olleita kirjoituksia, jotka ovat sittemmin hävinneet kokonaan bittisavuna informaatiotuulten mukaan. Lukemistolistani linkkimädän uhrit siis.

Vaasalaisesta Wappulehdestä poimittua:

Ennusta vapun sää haalareistasi

Marilynkin on aikanaan (ollessaan vielä Norma Jean Baker) käyttänyt (työ)haalareita...
( Tuo kuva on alunperin osunut silmiini palvelimella tripod.com olevalla Marilyn-fanisivulta. (Palvelimen mokoma haluaisi pisttellä keksejä pitkin werkkoa eikä tuota suoraa linkkiä kuvaan ole aina ymmärtävinään... :/ On nyt sitten kopioituna tämän sivuni yhteyteen, ettei katoa kesken kaiken.)
Kuvaajaksi kerrotaan Andre de Dienes ja ajankohdaksi 1945-46. Ja tuolla sivustolla kerrotaan kuvien tulleen "käytettäviksi/saataville" (available) kun de Dienes kuoli 1985. Tekijänoikeudellisesti ( J.Korpelan esitys aiheesta) tuo on "ehkä vähintäänkinkestämätön" argumentti, mutta uskaltanen kuitenkin itse käyttää sitaattioikeutta kyseisen kuvan osalta tässä haalariyhteydessä. (Jopas tuli oltua varovaisen varovainen!))


Valid HTML 4.0!
 
Valid HTML 4.0! Matti M M Änkö <3m@hut.fi>
http://iki.fi/3m/haalari/kulttuuri/
( http://www.niksula.cs.hut.fi/~mmm/haalari/kulttuuri/ )

päivityspäivämäärä päivitetty 2.9.2008


Elämän tarkoitus? Teistä muista en tiedä, mutta minä etsin
elämän Perimmäistä, Suurta Totuutta, jonka olemassaolosta
tiedän vain sen, ettei sitä ole olemassa. Ymmärrän ja hyväksyn
tämän, mutten anna sen lainkaan häiritä etsintääni.