Anna-Liina Kauhanen, "Spontaaniutta!", Ylkkäri 8/2003

    Tavallisista vappujutuista lähestymistavaltaan pirteästi poikkeava kirjoitus kompuroi hiukan perustietojen puutteeseen. Virkistävää oli ottaa mukaan vaatesuunnittelija, tai siis kaksikko niitä eli Johanna Vainio ja Merja Seitsonen. Mutta vaikka suunnittelijoilla onkin asiantuntemusta vaatteista, niin haalarikulttuurin osalta he vaikuttavat olevan hiukan jossain siellä postilaatikon ja lumiukon takana.

    Kehittelyehdotuksista haalarin katkaiseminen keskeltä housu- ja takkiosaan ei ole mitän uutta - ainakaan enää 2000-luvulla. Hakanaeulat ja roudariteippi katkaistun haalarin osien paikoillaanpitämiseksi... nojoo, hiukan parempaa huumoria, lapset.

    Tiedekuntahaalareita ei oikeastaan ole olemassa. Helsingissäkään ei oikeastaan voi sanoa valtsikan, pykälistien, lääkiksen tai eläinlääkiksen haalareita tiedekunnan haalareiksi. Tiedekuntajärjestö, yhden tiedekunnan kattava ainejärjestö (tai yksitiedekuntaisen korkeakoulun ylioppilaskunnan perillinen) eivät ole sama kuin tiedekunta, vaikka käyttäisivätkin tiedekunnan logoa oman haalarinsa selässä.

    Mäkihyppääjien haalarit tuotekehittelyltään haalareiden kuninkaitako? No suunnitellaanhan niitä isolla rahalla ja sääntöjen rajoja molemmin puolin hipoen, mutta ovathan ne erittäin rajoittuneet käyttävyytensä suhteen.

    Pilkkihaalari on myös melko pitkällekehitetty, mutta senkin sopeutuvuus on melko rajallista. Modernit työhaalarit polvitoppaustaskuineen, materiaaleineen ja erilaisin irrotettavien lisätaskujensa osalta pesisivät ne (ja mäkihyppyhaalarit) sopeutuvuudessa mennen tullen.

    Suunnittelijakaksikon suuri perehtymättömyys opiskelijahaalareihin ja niiden käyttöön tulee ilmi suorimmin kuvitelmassa, että haalarin kanssa tarvistisi laukun, jonne pistää pikkutilpehöörit:

"Mustat piikkarit jalkaan ja olan yli musta pieni iltalaukku, sellainen suorakulmion mallinen pitkällä kapealla hihnalla. Ei mitään reppuja, vaan iltalaukkuun mahtuu just tupakat ja rahaa", Vainio neuvoo.

    Jahas, lapset. Ettekö ole koskaan huomanneet haalarissa olevan ihan oikeasti niitä oikeita taskuja eikä vain pelkkiä dekoratiivisia koristevetoketjuja tai -taskuläppiä.

"Kuoliaaksi stailaaminen on aina pahasta. Liikaa ei saa kikkailla, ettei haalarin perusominaisuus, univormumaisuus, peity liian persoonallisuuden alle" Seitsonen sanoo.

    Ei, neidit vaatesuunnittelijat eivät ole todellakaan vielä ymmärtäneet juuri mitään opiskelijahaalareista.

    Jutun lopun värikommentit 80-luvun vaaleanpunaisten teekkarihaalareiden vitsikkyydestä ja "asun historiallisuus, 5-10 vuoden perinne"... Joopa-joo, perustietojen hankkimisen puute alkaa taas paistaa läpi. Koneinsinöörikillan haalarit ovat yhä vaaleanpunaiset Otaniemessä, samoin Tekstiili- ja vaatetusinsinöörikillan Tampereella. Muut pinkit ovatkin sitten muita kuin teekkareita. Vaatesuunnittelijoiden kai silti olisi syytä osata laskea kuinka pitkästi aikaa on 1980-luvun ja vuoden 2003 välissä.

 
Matti M M Änkö <3m@hut.fi>
http://iki.fi/3m/haalari/kulttuuri/kommentti/ylkkari-08-2003.html
( http://www.niksula.cs.hut.fi/~mmm/haalari/kulttuuri/kommentti/ylkkari-08-2003.html )
päivityspäivämäärä päivitetty 26.2.2005

Elämän tarkoitus? Teistä muista en tiedä, mutta minä etsin
elämän Perimmäistä, Suurta Totuutta, jonka olemassaolosta
tiedän vain sen, ettei sitä ole olemassa. Ymmärrän ja hyväksyn
tämän, mutten anna sen lainkaan häiritä etsintääni.