Kiltatoiminta

Tietokilta ry:n vaalisivut 2004

Aikataulu  -   Yleistä   -   Tapahtumat  -   Virat   -   Ehdokkaat


Mitä ihmettä?

Tietokilta ry:n vaalikokous järjestetään torstaina 18. marraskuuta alkaen klo 16:00 päärakennuksen D-salissa. Virallisten kuvioiden jälkeen pelataan erä legendaarista Otaniemipeliä ja saunotaan Gorsussa. Kokoukseen ovat tervetulleita kaikki Tietokilta ry:n jäsenet. Vaalikähmystä, -paneelista ja -kokouksesta on tarkempia tietoja omalla sivullaan.

Näiden sivujen tarkoitus on antaa helpommin ymmärrettävä kuva kokouksen kulusta ja siellä tehtävistä päätöksistä. Lisäksi killan toiminnasta kiinnostuneilla on mahdollisuus jo etukäteen ilmaista halukkuutensa johonkin jaossa olevista viroista. Päätökset tehdään vasta kokouksessa, joten ennakkoilmoittautuminen ei suinkaan ole pakollista eikä sido mihinkään!

Virallisesti

Killan toimikausi on kalenterivuosi, joten näin syksyllä on hyvä valita ensi vuoden toimijat.

Hallituksen jäsenet

Killan asioita hoitaa kalenterivuodeksi valittu hallitus, johon on killan sääntöjen mukaan kuuluttava puheenjohtaja, sihteeri, rahastonhoitaja sekä viidestä kahdeksaan (5-8) muuta jäsentä. Hallituksen tehtävänä on mm. johtaa killan toimintaa, valmistella kiltakokoukset ja toimeenpanna niissä tehdyt päätökset, hoitaa killan taloutta, laatia ehdotus toimintasuunnitelmaksi ja talousarvioksi, valvoa toimikuntien ja toimihenkilöiden toimintaa sekä edustaa kiltaa.

Hallituksen peruskolmikon muodostavat seuraavat kolme virkaa, jotka löytyvät jokaisesta yhdistyksestä. Linkkien takaa löytyy kuvaus jokaisesta virasta.

Hallituksen on vastattava ainakin opinto-, excursio-, ohjelma-, tiedotus- ja phuksitoiminnasta. Vuonna 2004 Tietokillassa oli kolmen edellämainitun lisäksi seuraavat hallitusvirat:

Hallituksen lopullinen rakenne päätetään vasta kokouksessa. Toivomme, että erityisesti puheenjohtajaehdokkaat miettivät, minkälaisen hallituksen kanssa mieluiten lähtevät killan asioita hoitamaan ja ilmoittavat visioistaan esimerkiksi killan nyyssiryhmässä tai viimeistään vaalikokouksessa tullessaan valituksi virkaan.

Toimihenkilöt

Ero hallituksen jäsenen ja toimihenkilön välillä on toiminnan laajuudessa. Hallituksen käsiteltäväksi tulee asioita hyvinkin laidasta laitaan, kun taas toimihenkilön posti on tarkemmin rajattu. Toimihenkilönä pääsee hyvin tutustumaan toimintaan ja toimijoihin.

Alla on esimerkkejä mahdollisista toimihenkilöviroista, lisää saa ehdottaa!

Oikeesti

Jos jokin homma alkoi kiinnostamaan, asetu toki ehdolle! Virkojen kuvaukset kertovat tarkemmin mistä on kyse ja ehdokassivun ohjeilla voit laatia itsellesi vaalisivun. Ehdokkaat kertovat vaalisivuillaan hieman itsestään ja nimeävät ne tehtävät, joista ovat kiinnostuneet. Vaikka etukäteen tapahtuva ehdokasasettelu onkin suotavaa, voit astua kisaan myös vaalikokouksessa!

Lisätietoja killan toiminnasta saa hallituksen jäseniltä. Yhteystiedot löytyvät hallituksen kauhugalleriasta. Hallituksen puheenjohtaja Simo Neuvonen vastaa kummallisiinkin kysymyksiin ja vastaanottaa kiinnostuksen ilmaisuja.

Toimintaa voi tutkailla myös tutustumalla hallituksen kokousten pöytäkirjoihin, killan sähköiseen arkistoon tai historiikkiin histo.tik (suosittelemme!).

Aidosti

Killassa toimiminen on yksi parhaista tavoista tutustua teekkarieloon kautta Suomen. Se antaa hyvän pohjan luoda kontakteja yli kilta- tai kaupunkirajojen. Olemalla killan hallituksessa voit tehokkaimmin vaikuttaa suuntaan, johon kiltaa ensi vuonna ohjataan. Olemalla toimihenkilö, voit parhaiten vaikuttaa jonkin pienemmän asian hoitamiseen.

Tule mukaan!


Viimeksi muutettu 9.11.2004 - Simo Tietokilta © 2004