Tällä sivulla kukin virka on kuvattu tarkemmin. Virat on esitelty muutamalla pallukalla virallisen toimenkuvan mukaan. Lainaukset aikaisemmilta toimijoilta antavat näkökulman käytännön toimintaan.
Hallitus:
puheenjohtaja, sihteeri, rahastonhoitaja, phuksiwaari, isäntä/emäntä, propagandaministeri, opintomestari, ulkomestari, yrityssuhdevastaava
Toimihenkilöt:
abilobbari, alkorytmin päätoimittaja, alkorytmin toimittaja, dynamiitti/dynamiina, dokumentoija, populäärikulttuurivastaava, graafikko, herkkukurkku, ISOpomo, juomanahtaaja, jännittäjä, kiltahuonevastaava, kulttuurivastaava, muuntovastaava, Pasi Rutanen, seniorisihteeri, chef, Paha Setä, viinimestari, M0-tirehtööri, riipparivastaava
Muista toimihenkilöviroista voi kysellä tarkemmin toimihenkilöiltä itseltään sekä tietysti myös hallitukselta.
" Puheenjohtaja on hallituksen katalyytti ja koossa pitävä voima: hän johtaa kokouksia, pitää mielessä pitkän tähtäimen suunnitelmat, huolehtii niskaan hengittämättä siitä että aloitetut pienemmätkin asiat viedään kunnialla loppuun sekä pyrkii varmistamaan että työtä on kaikilla tasapuolisesti ja että ihmiset myös viihtyvät viroissaan.
Näiden toteuttamiseksi ja lisäksi hän kuuntelee, heittää ideoita
hallituksen jäsenille, neuvoo ja auttaa, paijaa, käynnistää hankkeita,
lukee iltasatuja, edustaa, jyrää ja nauttii kiltalaisten
arvostuksesta
Puheenjohtajan pesti sopii energiselle ja innokkaalle, mutta kuitenkin järki päässä kulkevalle henkilölle. Puheenjohtajalla pitää olla selkeitä (mielellään myös järkeviä) mielipiteitä sekä kyky ilmaista niitä. Myöskin hivenen pidemmän tähtäimen visio killasta ja sen toiminnasta on suositeltavaa. Ehdottoman suositeltavaa on taito pitää hauskaa ja nauttia tehdyn työn tuloksista.
Työ tekijäänsä neuvoo - monia asioita oppii kantapään kautta ja ihmissuhde- ja johtamistaidot hioutuvat kyllä käytännössä. Esitietoina suositellaan kuitenkin vuotta killan hallituksessa tai ainakin näyttöä vastaavista tehtävistä jossain muualla. "
Kysy lisätietoja tämän vuoden puheenjohtajalta!
" Sihteeri pitää killan kokouksista pöytäkirjaa (ks. tämän vuoden
pöytäkirjoja) sekä ylläpitää killan jäsenrekisteriä. Lisäksi
sihteeri toimii puheenjohtajan ja rahiksen apuna killan hallinnon
pyörittämisessä. Sihteerin tehtävä vaatii vain vähän suuria ponnistuksia,
mutta jossain määrin tunnollisuutta ja järjestelmällisyyttä, että
hallituksen paperit pysyvät järjestyksessä. Mars sihteeriksi!
Kysy lisätietoja tämän vuoden sihteeriltä!
" Rahastonhoitaja huolehtii killan kirjanpidosta sekä hallituksen hyväksymien laskujen maksamisesta ja seuraa budjetin toteutumista vuoden mittaan. Rahastonhoitajan vastuulla on myös killan budjetin valmistelu muun hallituksen kanssa sekä tilinpäätösten tekeminen. Rahastonhoitaja myös valmistelee erilliset budjetit suurimpiin tapahtumiin kuten Muistinnollaukseen. Rahastonhoitajan olisi hyvä olla järjestelmällinen, homma sujuu helpommin jos asiat ovat järjestyksessä sekä mielessä että paperilla. "
Kysy lisätietoja tämän vuoden rahastonhoitajalta!
" Phuksiwaari vastaa uusien opiskelijoiden eli phuksien kasvattamisesta teekkareiksi. Homma alkaa heti tammikuussa, vaikka saatkin omat phuksisi vasta seuraavana syksynä, ja kestää seuraavaan Wappuun. Phuksiwaarin hommasta ei menoa ja meininkiä puutu. Yllättäviä tilanteita ilmenee joka päivä ja aina pitää olla varautunut kaikkeen. Waarina oleminen käy osa-aikatyöskentelystä, joten tuskinpa kannattaa oikeiden töiden tekoa edes harkita. Kuitenkin jo tässä vaiheessa kautta voimme todeta, että phuksiwaarivuosi on ollut uskomattoman mukava ja antoisa. Uskomme, että se jää mieleen ikimuistoisimpana opiskeluvuotena!
Homma poikkeaa muista hallitusviroista siinä, että sen kesto on 1,5 vuotta, vaikka hallituskausi kestääkin vain vuoden. Lisäksi tähän hommaan ei phuksit voi pyrkiä. Phuksiwaareja on aiemmin valittu 2, koska tällöin homma ei ole kasvanut liian suureksi. Näiden 2 ihmisen pitää pystyä toimimaan tiiminä ja luottamaan toisiinsa kuin Tuntemattomassa sotilaassa konsanaan. Pienenä bonuksena hommasta voi mainita TKY:n fuksitoimikunnan eli FTMK:n, johon kuuluvat kaikki eri kiltojen phuksikipparit. "
Kysy lisätietoja tämän vuoden phuksiwaareilta!
" Isäntä/emäntä vastaa killan tapahtumista, joihin kuuluvat sitsit, saunaillat, erilaiset teemaillat ja mahdollisesti myös muutamia bileitä. Homma on haastavaa ja tässä jos missä pääsee vaikuttamaan siihen mitä killassa tapahtuu! Isännän/emännän apuna ovat juomanahtaajat, sekä korvaamattomana lisänä työpisteitä suorittavat phuksit.
Isäntä/emäntä kuuluu myös IE-toimikuntaan, joka kokoaa koko koulun isännät ja emännät pohtimaan yhteisiä asioita ja tarpeen tullen myös pitämään hauskaa yhdessä. "
Kysy lisätietoja tämän vuoden isännältä ja emännältä!
" Propagandaministeri vastaa killan tiedottamisesta. Tärkein tiedotettava asia ovat killan tapahtumat; ne on koottu tapahtumatietokantaan, jonka ylläpitäminen on propagandaministerin homma. Propagandaministeri vastaa luonnollisesti myös siitä, että tieto tapahtumista kulkeutuu tietokannasta varsinaisille tiedotuskanaville, joita ovat mm. killan WWW-tapahtumakalenteri, kiltahuoneen seinäkalenteri, killan uutisryhmä, teekkareiden lehti Polyteekkari, sekä sähköpostilistat. Killan sähköpostilistojen ylläpito on myös yksi propagandaministerin tärkeistä tehtävistä.
Propgandaministerin on oltava hyvin perillä siitä, mitä killassa tapahtuu, joten virka tarjoaa oivallisen näköalapaikan killan toimintaan (kuten useimmat muutkin hallitusvirat). Propagandaministeri on usein myös hieman viritellyt killan tietojärjestelmiä, ja vaikka nykyään järjestelmät alkavatkin jo olla varsin vakaita, aina voi keksiä jotain uutta ja hienoa! Tietotekninen osaaminen ja into ei siis myöskään ole pahitteeksi, mutta tässä killassahan siitä ei pitäisi olla pulaa. "
Kysy lisätietoja tämän vuoden propagandaministeriltä!
Opintomestari kuuluu virkansa puolesta osastoneuvostoon sekä koulutusohjelmatoimikuntaan, jotka kokoontuvat säännöllisesti. TKY:n puolella opintomestari edustaa kiltaa ja koulutusohjelmaa TKY:n koulutusjaostossa sekä halopeditapaamisissa ja erityisesti eri kiltojen opintovastaavien muodostamassa kiltatyöryhmässä (KTR).
Opintomestarin tehtävänä on myös järjestää kevään ja syksyn proffasaunat sekä avustaa osaston henkilökuntaa TKK:n Abi-infon järjestämisessä. Opintomestari on velvoitettu tutustumaan mahdollisuuksen mukaan kaikkiin opintoihin ja opiskeluun liittyviin ajankohtaisiin asioihin ja tiedottamaan niistä kiltalaisille.
Käytännön kannalta tärkeimmät opintomestarin yhteyshenkilöt ovat T-koulutusohjelman opintoneuvojat, osaston ja laboratorioiden opintojen suunnittelijat sekä osastosihteeri. Tehtäviä hoitaessaan opintomestari tutustuu myös professoreihin, tutkijoihin ja muuhun opetushenkilökuntaan.
Kysy lisätietoja tämän vuoden opintomestarilta!
" Ulkomestari huolehtii killan ja etenkin kiltalaisten suhteista ulkomaailmaan. Käytännössä tämä tarkoittaa yhteydenpitoa TKK:n muiden kiltojen, muiden korkeakoulujen tietotekniikan opiskelijoiden sekä opiskelijajärjestöjen kanssa esim. excujen, päiväkahvien :) tai vierailevien tähtien majoituksen merkeissä.
Ulkomestarina saat järjestää excursioita ja muita elämysmatkoja lähelle ja vähän kauemmaskin. Esimerkkinä tietoteekkarien vuosittainen mittelö Titeenien Taisto, Pohjoismaisten tietotekniikanopiskelijoiden NUCCC -konferenssi, Hämeenkadun appro, ATK-yhteistyöpäivät ja Kotimaan Pitkä.
Ulkomestarin työ on keskisuuri nakki: hyvin järjestetystä excusta
tulee hyvä mieli, joten jonkin verran kannattaa varautua näkemään
vaivaa. Mutta matkoilla on hilpeä tunnelma, ja niitten järjestäminen ja
uusiin ihmisiin tutustuminen on hauskaa! Kultainen sääntö kuitenkin
kannattaa pitää mielessä: jos olet itse matkanjohtajana, älä hermostu
tahi
Kysy lisätietoja tämän vuoden ulkomestarilta!
" Yrityssuhdevastaava huolehtii killan suhteista yritysmaailmaan. Kiltalaisille järjestetään mahdollisuuksia tutustua yrityksiin excursioilla, lisäksi yrityksiltä järjestetään tukea killan tapahtumiin. Yrityssuhdevastaava pyrkii lisäksi tiedottamaan kiltalaisia mahdollisesti kiinnostavista yritysten järjestämistä tilaisuuksista, sekä pyrkii huolehtimaan siitä, että tietoteekkarit nauttivat ansaitsemaansa arvostusta yritysmaailmassa. Homma sopii nuorelle, dynaamiselle, kielitaitoiselle ja eteenpäin pyrkivälle huippuosaajalle tai sellaiseksi haluavalle. Kiltahuoneelta saa halvalla kokista eikä meillä piitata työajoistakaan.
... ei vaiskaan, homma ei oikeastaan vaadi kuin minimaaliset kommunikaatiokyvyt ja jonkin verran tavoitettavuutta. Tekemällä oppii eikä virheistä sakoteta. Bonuksena voisin mainita, että yrityssuhdevastaavalla on eturivin paikka seurata alan työkehitystä ja kamppailua tikkifuksien sieluista. "
Kysy lisätietoja tämän vuoden yrityssuhdevastaavalta!
Abilobbari jakaa tietoteekkaruiden ilosanomaa lukiolaisille. Hän järjestää yhdessä osaston ja opintomestarin kanssa abi-infon ja käy kouluissa kertomassa, miksi kannattaa suunnata opiskelemaan juuri TKK:lle ja Tietotekniikan koulutusohjelmaan. TKK:n abi-info muuten maksaa pienen palkkion jokaisesta koulukäynnistä, joten abilobbarin pesti voi kannattaa ihan rahallisestikin.
Osaatko viiltää sanan säilällä? Onko takataskussasi kasa toistakin hauskempia sutkauksia ja ideoita, jotka haluat jakaa koko killan kesken? Älä anna rakkaan kiltalehtemme kuolla! Toteuta itseäsi! Tee itsesi näköinen lehti! Alkorytmin päätoimittaja on vastuussa kiltalehdestämme Alkorytmistä ja apunaan hänellä on myös Rytmiryhmäksi kutsuttu toimittajakunta. Päätoimittaja keksii juttuideoita lehteen Rytmiryhmän avustuksella, kokoaa jutut kasaan ja toimittaa lehden painoon. Kilta- ja järjestölehtiä on yhtä monta erilaista kuin on kiltoja ja järjestöjäkin. Päätoimittajalla on siis täysi valta siitä, mitä lehteen tulee ja mitä ei. Ja koska apuna on toimituskunta, ei oma kirjoitustaito ole edes niin tärkeää kuin kyky hallita sitä sekalaista sakkia, joka lehteen kirjoittaa ja saada lehti todella ilmestymään noin neljä kertaa vuodessa.
Toimittaja on Rytmiryhmän jäsen ja kirjoittaa päätoimittajan pyynnöstä juttuja Alkorytmiin. Hän myös heittelee ideoita päätoimittajalle ja auttelee joskus myös lehden kokoamisessa, jos päätoimittajalla on paha stressi. Toimittaja kuuluu Alkorytmin vakiokalustoon, kun monet muut kirjoittelevat lehteen vain silloin tällöin vierailevina tähtösinä. Toimittaja saa taatusti sanansa ja mielipiteensä kuuluviin koko vuoden ajan.
Nautitko liikunnasta? Haluatko liikuttaa kiltalaisia? Ryhdy Lenskin Dynamon uljaaksi keulahahmoksi! Dynamiitti/dynamiina järjestävät kiltalaisille urheilutoimintaa ja hoitavat PUS:n teekkarisarjoihin ilmottautumisen ja joukkueiden koordinoinnin. Jos olet aina halunnut liikkua jollain tapaa, mutta et ole löytänyt mistään seuraa, on Dynyn homma omiaan sinua varten! Killasta löytyy taatusti seuraa erilaisiin urheilutapahtumiin. Ja mikä estää järjestämästä excuja myös katsomon puolelle vaikka lätkä- tai nyrkkeilymatseihin? Vain fysiikan lait rajoittavat sinua, kun olet Dyny!
Ja lisäksi Lenskin Dynamolla on omat, kovin vanhentumaan päässeet kotisivunsa. Jos sinulla on visioita Lenskin sivujen suhteen, saat niitä ilomielin päivittää. Vanhat Dynyt auttavat varmasti, kun tutkit historian hämäristä killan urheilumenestystä.
Tehtävät siis:
Vanhan dynamiinan sanoin: "Liikuntavastaavan homma sopii urheilusta kiinnostuneille ja siinä pääsee itsekin tutustumaan uusiin lajeihin. Ei niin aikaa vievä kuin hallituksen virat, mutta vaatii kuitenkin innostunutta asennetta."
Kysy lisätietoja tämän vuoden dynamiinoilta!
Vasta parin vuoden ikäinen dokumentoijan virka hakee vielä tarkkaa muotoaan. Perimmäisenä ajatuksena on tallettaa Tietokillan historiaa. Tähän asti tehtäviin on kuulunut lähinnä tapahtumien valokuvaamista ja kuva-arkiston ylläpitämistä. Jatkossa tehtäviin kuulunee enemmän muiden ottamien kuvien seulomista www-arkistoon ja erityisesti tapahtumakuvausten kirjoittamista. Vanhoja valokuvia ja tekstejä olisi myös hyvä digitoida ja liittää www-arkistoon.
Dokumentoijien kirjoittamia tapahtumakuvauksia saatetaan jatkossa käyttää myös Alkorytmissä.
Kysy lisätietoja tämän vuoden dokumentoijilta!
Populäärikulttuurivastaava järjestää kiltalaisille leffaöitä/-maratoneja muutaman kerran vuodessa. Leffayöt voi varustaa teemalla tai äänestyttää kansalla, mitä kansa haluaa nähdä.
Mutta puuhan ei tarvitse välttämättä rajoittua siihen. Jos intoa riittää, voi toimintaa laajentaa esimerkiksi leffaexcuiksi tai muiksi populaarikulttuuririennoiksi. Vain mielikuvitus on rajana ja kulttuurivastaavan kanssa voi toki kehitellä jotain yhteistä, ettei yksin tarvitse puuhailla.
Leffafriikki populäärikulttuurivastaava voi järjestää toki niin monta leffamaratonia ja -excua kun tapahtumakalenteriin mahtuu, mutta jos sinulla on suuria visioita, miten kyseistä virkaa voisi laajentaa muuhun populaarikulttuuriin ja minne kaikkialle voisit kiltalaiset johdattaa, voidaan virkaa toki laajentaa kattamaan koko matalakulttuurin maailma.
Vanhan (silloin) elokuvamogulin sanoin: "Elokuvamoguli vastaa killan tarjoamista leffaelämyksistä. Hommaan kuuluu järjestää leffaviikonloppu (ns. Leffamaraton) kerran lukukaudessa, sekä mahdollisesti pienempiä ekskursioita elokuvakulttuurin tiimoilta. Yhteistyö kulttuurivastaavan kanssa on myös suotavaa."
Kysy lisätietoja tämän vuoden populäärikulttuurivastaavalta!
Graafikolla on paljon visioita ja taiteellista silmää. Aiemmin graafikolla ei ole ollut killassamme liikaa puuhaa. Yksi idea olisi se, että graafikko voisi myös kuulua Rytmiryhmään ja auttaa päätoimittajaa Alkorytmin taittamisessa. Graafikon tehtäviin kuuluu myös hallituksen ja toimihenkilöiden egoläystäkkeiden sekä tapahtumien mainosjulisteiden ja lippujen suunnittelu ja toteutus. Haluatko, että kädenjälkesi näkyy killassa pitkin vuotta? Luotatko tyylitajuusi ja onko sinulla villejä visioita? Ryhdy graafikoksi!
Vanhan herkkukurkun sanoin: "Herkkukurkun (lukkarin) toimeen kuuluu teekkarikansan laulattaminen ja laulun johtaminen. Lukkari johtaa laulua sitseillä, vuosijuhlissa ja muissa tilaisuuksissa (laulusaunat, yms.) joissa laulua tarvitaan. Tottakai aina siellä missä on teekkareita tulisi olla myös teekkarilauluja joten ei ole pahitteeksi vaikka lukkari laulattaa itseään ja muita tilanteessa kuin tilanteessa. Herkkukurkun vastuulla on myös laululäsyt, joista virallisissa tilaisuuksissa lauletaan. Herkkukurkulle on ominaista voimakas lauluääni. Saattaavatpa jotkut jopa osata laulaa nuotinkin mukaan. Myös teekkarilaulujen sanojen tuntemus on eduksi."
Kysy lisätietoja tämän vuoden herkkukurkulta!
Oliko sinusta kivaa olla ISOhenkilö? Olisiko sinusta kivaa, että muillakin ISOhenkilöillä olisi kivaa? Silloin ISOpomon homma on kuin luotu sinulle. ISOpomo on waarin oikea käsi ISOjen koordinoinnissa ja järjestää TKY:n ISOtoimikunnan (ITMK) kanssa järjestää isoille omaa kivaa. ISOpomo myös auttaa ISOhenkilöitä keksimään, mitä kaikkea kivaa phuksiryhmän kanssa voikaan tehdä.
Juomanahtaaja on isännän/emännän kiltti pikku apulainen, joka kantaa kaljakoreja kuusi kerralla ja osaa kaataa kaljaa niin, että vaahtoa jää tuoppiin juuri sopivasti eikä yhtään liikaa. Juomanahtaajana sinä pääset vaikuttamaan siihen, mitä killassa syödään ja juodaan ja millainen dekotus sitseillä on. Juomanahtaajana pääset toteuttamaan sekä herkkää, taiteellista puoltasi että rautaista organisaatiokykyäsi.
Ahtaus on iloista ja seurallista puuhaa, kun työnsarka keskittyy hyvinkin paljon killan moniin tapahtumiin! Eikä tapahtuma ole pelkästään sitä, että saunalle kannetaan varastolta pari koria kaljaa. Tutustu tapahtumien järjestämisen saliseen maailmaan ja villeihin keittiöbileisiin! Näe, mitä tapahtuu juhlakansalta piilossa. Juomanahtaus on erittäin sopiva virka phukseille. Kun on mukana tapahtumien järjestämisessä, oppii teekkarikulttuurista ja killassa toimimisesta paljon ihan vahingossa. Mutta myös vanhan kiltakonkarin kokemus ja monen vuoden tapahtumatuntemus on tervetullut lisä sisätoimikuntaan.
Kuinka monta juomanahtaajaa killalle valitaan, riippuu viime kädessä tulevasta isännästä/emännästä, koska juuri hän johtaa sisätoimikuntaa ja tietää, minkä kokoista kööriä osaa johtaa.
Jännittäjä kantaa aina huolta siitä, miltä kilta näyttää ulospäin, onko byrokratia laillista ja direktiivien mukaista, hoituuko hommat ja toimiiko hallitus. Jännittäjä juoruaa Oppositiolle, mikä mättää ja on killan omatunto ja moraalinvartija. Jännittäjä osaa oikeinkirjoitussäännöt ja ihailee Jukka Korpelaa. Killan virallinen reminderin jakaja.
Jos vietät aikaa kiltiksellä ja nautit siitä, että kiltiksellä on kotoisaa ja siistiä, on kilthauinevastaavan jobi juuri sinua varten. Kiltahunevastaava ei ole hieno titteli sivoojalle vaan kiltahuonevastaava vastaa myös muusta kiltikseen liittyvästä. Hän vastaa kiltiksen ilmeestä kaikin puolin ja auttaa karkkikeisaria kiskan pidossa.
Jos haluat vaikuttaa siihen, mitä palveluja kiltiksellä tarjotaan ja miltä kiltiksellä näyttää, kannattaa sinun ryhtyä kiltisvastaavaksi! Laajenna olohuoneesi kiltikselle ja sisusta se mieleiseksesi. Mutta pieni varoittava sana: kiltiksellä ehkä voi mutta ei suinkaan saa asua... :)
Kulttuurivastaava pitää huolta, että kiltalaisten kulttuurinjano tulee tyydytettyä ja sivistynyt taide saavuttaa myös kiltiksen sohvaperunat. Kulttuurivataava järjestää excuja mielenkiintoisiin näyttelyihin/teatteriesityksiin/museoihin ja muihin kyldyyrelleihin tapahtumiin. Jos sinua on aina kiinnostanut erilaiset näyttelyt, mutta sinulla ei ole ollut seuraa, jonka kanssa tapahtumiin mennä, ryhdy kulttuurivastaavaksi. Kun järjestät tapahtumaan excun, saat seuraa, joiden kanssa tapahtumiin voit mennä. Kulttuurivastaavan homma ei tietenkään rajoitu pelkkien excujen järjestämiseen vaan jos saat hyvän idean muunlaisesta toiminnasta, saat ideasi toki toteuttaa.
Vanhan muuntovastaavan sanoin: "Muuntovastaava ideoi ja toteuttaa muuntokoulutettaville suunnattua toimintaa. Toiminta ei ole kovin suurieleistä, toistaiseksi aikaan on saatu muutamia saunailtoja ja muuntokoulutettaville on järkätty omat tutoropettajat ja isohenkilötkin ovat tukemassa uusia muuntophukseja opintojen alkutaipaleella."
Kysy lisätietoja tämän vuoden muuntovastaavalta!
Vanhan Pasi Rutasen sanoin: "Pasi Rutasen toimi Tietokillassa on ennen kaikkea perinteikäs. Ja vaikka kaikki eivät sitä tiedäkään, on se myös yksi tärkeimpiä toimihenkilövirkoja niin Tietokillassa kuin koko Otaniemen teekkariyhteisössäkin. Tietokillan Pasi Rutasen virkakauden huipentuma sijoittuu keväällä pidettäviin toimihenkilösitseihin, joiden aikana Pasi Rutanen saa kunnian toimia illan Veikkona."
Kysy lisätietoja tämän vuoden Pasi Rutaselta!
Senioriklubi on tarkoitettu valmistuneille killan entisille jäsenille, jotka haluavat vielä silloin tällön muistella menneitä. Jos olet jo valmistunut tai juuri valmistumassa ja haluat herättää killan senioriklubin uuteen kukoistukseensa, ryhdy seniorisihteeriksi! Senioriklubin sähköpostilistaa päivitetään ainakin nyt syksyn hallitussitseillä ja enää tarvitaan henkilö, joka haluaa ja osaa organisoida erilaisia tapaamisia sopivin väliajoin. Vanha parta, kaipaatko ikäistäsi seuraa ja hauskaa toimintaa? Ryhdy seniorisihteeriksi!
Chef vastaa killan vaihto-opiskelijoista. Kaipaatko kielikylpyä? Puhutko sujuvasti useampaa kieltä? Haluatko kääntää killan tapahtumakalenteria englanniksi? Kaipaatko monikansallista kanssakäymistä? Ryhdy ulkkarivataavaksi ja johdata Pablo ja James teekkarikulttuurin viehättävään maailmaan!
Killan websivut voittivat TKY:n kiltojen sivujen käytettävyyskisan! Haluatko ylläpitää uljaita sivujamme? Sivut ovat myös uusiutumassa vielä tämän syksyn aikana, joten uuden sivuston kanssa varmasti haasteita riittää ensi vuodellekin. Kaikki, mitä osoitteessa http://tik.cs.hut.fi/ näkyy on sinun valtakuntaasi! Oletko html-velho ja onko validoituvuus toinen nimesi? Onko sinulla silmää sekä kauneudelle että käytettävyydelle? Ryhdy Pahaksi Sedäksi!
Tehtävänä viinimestarilla on järjestää viininmaisteluilta yhdessä Isännän ja Emännän kanssa. Viinimestari toimii myös paikallisena viiniasiantuntijana ja ylläpitää viinikulttuuria killassa.
M0-tirehtöörin tehtävänä on johtaa muistinnollaustoimikuntaa ja toimia päävastuullisena Tietokillan vuosijuhlan, Muistinnollauksen, järjestelyissä. Vuonna 2004 järjestetään Muistinnollaus 10010, päivämääräksi on sovittu perjantai 5.3.2004.
Vanhan M0-päävastuullisen sanoin: "Todella palkitseva ja opettavainen homma vaikka tekemistä jonkin verran riittääkin! Innokkaita järjestäjiä oli toimikunnassa paljon mukana, TiKillä on myös hyvä perinne siinä, että koko hallitus auttaa osaltaan vuosijuhlan järkkäilyissä. Lähinnä tirehtöörin pitää toimia koko homman koordinaattorina ja yhteyshenkilönä. Käytännössä puheenjohdin tammi-helmikuun aikana n. 6-7 M0-toimikunnan kokousta ja pidin yhteyttä muihin juhlan järjestäjiin, pääjuhlapaikkaan sekä puhujiin ja muihin pääjuhlan esiintyjiin."
Muistinnollaus 10001:n WWW-sivut
Riipparivastaavan tehtävänä on huolehtia yhdestä tärkeimmistä kaikille kiltalaisille tarjotusta palvelusta. Eli siitä, että uudet phuksit ja muut uudet jäsenet/riipparimaksunsa maksaneet saavat riipparinsa ajallaan. Isoin työrupeama on syksyn alussa kun pitää tehdä kasa uusia riippareita, kevään alussa sitä touhua on vähän vähemmän, kun uusia ihmisiä ei tule kuin jokunen. Lisäksi riipparivastaava jakaa riipparilaskut riippareihin lukukausien lopussa.
Koska riippareiden ylläpitäminen on tärkeää opetusmonisteita toimittavalle Editalle, maksavat he korvauksen riipparivastaavalle. Kyseessä on siis ainut killan toimarivirka, mistä saa palkkaa.
Viimeksi muutettu 6.11.2003 - Leksa | Tietokilta © 2003 |