Hän kaunis oli kasvoiltaan ja nuori iältään
ja opetuksen saanut oli omalta isältään.
Mutt' tyttö, jota lempi, hän oli petturi,
ja siksi tuli Roopesta nyt julma ryöväri.
Viel' Itämeren rannikot ne Roopen muistavat,
ja naiset Pietarinkin vielä päätään puistavat,
ja Suomenlahden rannikot tuns' Roope-ryövärin,
ja pelko oli suuri vielä Kokkolassakin.
Ei neito Viron rannikon unhoita milloinkaan,
kun rosvo-Roopen kanssa hän joutui kapakkaan.
He söivät mitä saivat ja joivat tuutingin,
ja tyttö poltti sydämmens', mutt' Roope sikarin.
Ei tiennyt impi Oolannin, kuink' oli laitansa,
kun rosvo-Roope pestäväks' vei hälle paitansa.
Yks' nappi oli irti, hän ompeli sen kiin'
ja samalla hän ompeli myös sydämensä siinn'.
Sai Roope viimein palkkansa, hän on nyt Suomessa,
ja jossain jokivarressa lie lossivahtina.
Hän lesken eessä nöyrtyi ja joutui naimisiin
ja sillä lailla rosvo-Roope hiljaa hirtettiin.
Verrokiksi: ballaadi Raivo Roosnasta