Ballaadi 1980-luvun Itämeren kauhustaJos täytätte mun lasini, niin tahdon kertoa
Nyt täysi on mun lasini, en ehdi kertoa
Nyt täysi on mun lasini, en ehdi kertoa
Nyt täysi on mun lasini, en ehdi kertoa
Nyt täysi on mun lasini, en ehdi kertoa
Nyt tyhjä on mun lasini, en jaksa kertoa
Nyt tyhjä on mun lasini, en jaksa kertoa
Nyt tyhjä on mun lasini, en jaksa kertoa
Nyt tyhjä on mun lasini, en jaksa kertoa
Jos täytätte mun lasini, niin tahdon kertoa
surullisen tarinan, joll' ei oo vertoa.
Se on laulu pankkirosvosta Raivo nimeltään,
joka sydämiä särki, missä joutui kiertämään.
Hän kaunis oli kasvoiltaan ja nuori iältään
ja opetuksen saanut oli omalta äidiltään.
Mutt' poika, jota lempi, hän oli metsuri,
ja siksi tuli Raivosta nyt julma ryöväri.
Viel' Itämeren rannikot ne Raivon muistavat,
ja naiset Pietarinkin vielä päätään puistavat,
ja Suomenlahden rannikot tuns' Raivo-ryövärin,
ja pelko oli suuri vielä Moskovassakin.
Ei neito Viron rannikon unhoita milloinkaan,
kun Raivo Roosnan kanssa hän joutui kapakkaan.
He söivät toisiansa ja joivat tuutingin,
ja Raivo poltti sydämmens', mutt' tyttö sikarin.
Ei tiennyt impi Oolannin, kuink' oli laitansa, (raskaana)
kun Raivo Roosna pestäväks' vei hälle paitansa.
Yks' nappi oli irti, hän ompeli sen kiin'
ja samalla hän ompeli myös sormeensa siin'.
Sai Raivo viimein palkkansa, hän on nyt Ruotsissa,
ja jossain jokivarressa lie lossivahtina.
Hän lesken päälle pyrtyi ja joutui naimisiin
ja sillä lailla Raivo Roosna hiljaa hirtettiin.
Oi Raivo, oi Raivo, mikset pitänyt sä nappejasi kii-i-i
Oi Raivo, oi Raivo, mikset helvetissä pitänyt sä nappejasi kii?