haalaripääsivulleni - haalaristoni sivulle

Jonkinlainen kuvailu mitä kaikkea GooMstaffi kenties on, voisi olla tai miltä sen voisi kertoa näyttävän

Huom. tällä sivulla olosuhteet ovat hiukan muuttuneet vuoden 2003 GooMien jälkeen, kun laiva on vaihtunut Cinderellasta m/s Romantikaan (2005) ja muuttuu taas 2006 hiukan lisää...

startti

Kuten kaikki työkeikat, GooMstaffinkin toiminta alkaa töihinlähdöllä. (No onhan sitä edeltänyt hakuproseesi ja GooMajan suorittamat syväluotaushaastattelut.)

ryhmäkuva 2000 ryhmäkuva 2001

Koska GooM on hiukan epätavallinen työympäristö, ei välttämättä hämmästytä, että työntekijätiimikin on hiukan epätavallinen. Keikkamme ja kertomukseme alkaa rautatieaseman kokoontumisajojen ja hampurilaisvälipalan jälkeisellä spårailulla kohti Katajanokan terminaalia. <tilanne hiukan muuttunut 2003 jälkeen kun ei olla enää Cintulla>
Katajanokan terminaalin löydyttyä myös staffilaiset löytävät toisensa sieltä - yhtä risteilyvuorokautta aiemmin kuin GooMit alkavat ja soluttautuvat siviiliristeilylle - tosin kulkien jo siinä vaiheessa vastavirtaan. Vaatimattomine matkatavarakuormastoineen.
ajoittain Hesekin kä 
hampurilaispaikasta taas koolla
Vaatimattomissa matkatavaroissa on tunnetusti vain ehdottomasti kaikkein välttämättömin (oheinen esimerkkilista päivätty 22.1.2002):

* PASSI - ja sen pitää sitten olla se oma ja voimassaoleva
- Kokiksen mä oon raahannut maista koska verollisena 1½-litrasissa pulloissa se on melkoisen paljon laivan verotonta tölkki-kolaa huokeampaa (veroton hintahan on ollut aikanaan jossain vitosen (FIM) tölkki eli 15 FIM litra !!! Jossainhan sitä pitää sentään koittaa säästää! !)
* vyö on aika ehdoton - kun Staffivöitä ei ole ihan äkkiseltään tulossa...
* paitoja, sukkia, alus- ja varavaatteita oman kulutuksen ja mieltymysten mukaan (hikeä puskee pintaan runsaasti ainakin osassa HB:n lavanreunanakkeja)
* jalkineissa on tosiaan huomioitava, että työolosuhteita löytyy sisä- ja ulkotiloista. Ja se terminaaliin vievän putken lattia on aika saamarin kylmä paikka (jalkapohjille!) seisoa - varsinkin jos jossain välissä ehtii olla vähänkään pakkasasteita. Sandaalityyppiset on ihan hyvät laivassaollessa, mutta pitää olla kohtuullisen tukevat sellaiset eikä mitkään huis-pois -lipokkaat.
- simmarit voi olla ihan påp, tuskin kuitenkaan must, riippuu omista preeferensseistä...
- käsineet voip olla hyvät
* siihen omaan kännykkään sopiva laturi!
* jos tarvitsee jotain omia lääkeaineita, niin ne on hyvä olla mukana
* vaihtomerkkejä ainakin oman arvioidun kulutuksen verran
* yleistyökalu (sveitsiläinen, nahkamies, gerber tjsp.) - omien mieltymysten mukaan tietenkin.
* jesseteippiä
 
* oma haalari (jos toivoo olevansa vapaavuorolla jossain välissä )
 
Ja mitä pikkusälää sitten tarviikaan, niin osa löytynee omasta haalarista - tai muilla tuolta muusta käsimatkatavarasta
- EARit eli korvatulpat (löytyy myös firman puolesta)
- ompelutarvikkeita - saa myös hätätarpeisiin taxfreestä, mutta mulla on aika kattava latinki vakiovarusteissa
- avaajat erilaisten nestetyyppisten aineiden säilytys/kuljetusastioille - eli ne ruuvit yms. kuuluu kai perusperusperusvarusteisiin haalarissa
* vaihtomerkkejä ainakin oman arvioidun kulutuksen verran
- TASKUlamppu - ja sen pikkuveli (kyllähän Te tiedätte kenestä/mistä puhutaan) tai jokin näppärä valaisinlaite on aika påp, joskaan ei kaikkein akuutein välineistä useimmille
- Burana tai vastaava omaan tai kaverin/tutun/tuntemattoman itseaiheuttamaan kallonkivistykseen
- laastaria taitaa olla staffivarustuksessa GooMajan puolestakin?
* herätyskello - voi olla hyvä taustatuki kännykän herätyskyvylle !) Ehtii aamiaiselle ennen aamupalaveria vaikkei olekaan aamukrääsää !)
 
Muita huomioita:
- muovikasseja taitaa olla edelleen maksutta taxfreestä saatavissa? Hintataso ei vaan enää ole entisensä
- lyijäreitä ja muistilehtiöitä löytyy sitten konffasta, muistaakseni kuulakärkikyniäkin
- avainkaularemmi on hyvä hyttiavaimille, kun niissä on reikä kulmassa; ei tarvii kaivella taskunpohjilta
- meikäläisen kampauksella föönille ei ole tarvetta
* vesipullo voi olla enemmän kuin påp erinäisillä työvuoroilla
Muiden listoilla on ollut myös mustikkakeitto, C-vitamiinilähteet, jugurttia, banaanit (ei kuitenkaan laukun pohjalle pakattuina), silmätippoja ja nenäsuihketta (jos limakalvot ei tykkää kokolattiamatoista), kurkkupastillit ja nuha/flunssatropit (laivailmalla on tunnetut vaikutuksensa), hammasharja (tosin näitä ja tahnaa saa TaxFreestä), jatkojohto haaroituksella (jos hytissä meinataan ladat kahta kännykkää samaan aikaan ja ehkä keitellä teetä/kaffetta) - niin, joskus allekirjoittanut on kuskannut mukaan myös teenkeitto- ja nautintavälineistöä (vaikkei niitä "teekutsuja" koskaan onnistunutkaan pitämään), kaljakärryt (voivat olla hyvät jo laivaan mennessä laukun kuljettamisessa), karnevaalikrääsää (jos haluaa naamioida itsensä siviilihaalareissa) ja lisäksi paljon energiaa.

perehdytys

Kaikki työkeikat alkavat vanhan kertauksella ja uusien toimijoiden perehdytyksellä.

uudet haalarit ohjeita
Staffin koulutusvaiheessa jaetaan varusteet. GooMista 2003 alkaen uudet haalarit on jaettu enää staffineihtyeille, wanhojen starbojen on pitänyt itse varustaa uuden GooMin merkit virkahaalariin merkityille/käsketyille paikoille.
Koulutusreissun aikana GooMajalaiset käskyttävät demokraattisesti mahdollisia uusia toimintakuvioita ja -strategioita, hyttijaon ja mahdollisia uusia tehtäviä. Viikon työlistat ovatkin yleensä saapuneet mahdollisesti luettavassa liitetiedostomuodossa päivää paria ennen lähtöä, joten ne jaetaan nyt vielä uudestaan.
koulutuksessa, Kalle vauhdissa koulutuksessa
Koulutuksessa tärkeä elementti on vanhempien staffilaisten nuoremmille siirtämä käytännön kokemus sekä kokemusten pohjalta muovaamat omat ehdotukset, joita pohditaan huolella.
tarkkaavaista suunnittelua todellisuus?

Koulutuksen ohessa tehdään myös valmisteluita GooMin ohjelman suhteen; taiteillaan krääsäpisteen lakana, viimeistellään myyntiartikkeleita myyntikuntoon ja kootaan palkitoreput - niin valmiiksi kuin yhteistyökumppaneiden materiaali sallii.
valmisteluita valmisteluita valmisteluita Jan laittaa sisältöä palkintoreppuun ohjeistusta

Laivaan tutustumisen kattavuuden tärkeyttä ja perinpohjaisuutta ei pidä aliarvioida.
pohjalta aina... ...bryggalle asti
Alukseen pitää saada kunnon tuntuma, se pitää ottaa haltuun.
PorNo valvoo Jonttu ajaa

Koulutuksessa on myös hiukan vapaa-aikaa, jonka aikana on tarkoitus tutustua muihin staffilaisiin ja suorittaa neihtyiden s isäänajoriitit. Samalla saadaan tästä sekalaisesta joukosta toisiaan auttava ja tukeva tehotiimi.
Tuukka, Heli-keiju, Mirmeli YYA Heli-keiju & Mirmeli Staffi pohtii

Tässä vaiheessa on myös tilaisuus hankkia hiukan eväitä, jotka tosin pitää siirtää koulutusreissun jälkeen käyttöömme vapautuviin varsinaisiin majoitushytteihimme.
vähän evästä, toki vain Lassolle itselleen Jonttu tulossa kaupasta

GooMilla

GooM käynnissä

Millainen on staffin "päivä"?

Staffia koolla

Aloittakaamme kummallisen laivapäivämme tuntien kierto aamiaisesta:

aamiainen

Laivapäivän ehdottomasti tärkein ateria on aamiainen. Varsinkin meille piiiiiitkää päivää puurtaville.
aamiaisella

Koska GooMstaff on myös ehdottomana (estottomana?) esimerkkisuorittajina kaikelle muulle GooMkansalle, niin staffialiset saapuvat tietenkin reippaasti aamupalalle. Ajoissa.
reippaana aamiaista kohti Pikku-Janne reippaana aamiaisella

Aamiainen on paitsi ruumiin ravitsemista (ja joskus henkiinherättämistä) varten, myös sosiaalinen tapahtuma, jossa tavataan tuttuja ja tuntemattomia - sekä heitetään läppää.
Huomatkaa myös hienoiset vivahde-erot Staffin ja riviGooMaajien aamiaissuorituksissa.
aamiaisella voi olla kivaa, SuperBitch & Co. aamiasiväsyneitä Slavan tytöt aamiaisella tytöt aamiaisella aamuväsykö

Buffan keulassa oleva iso pyöreä pöytä on korvamerkitty Staffin reviiriksi. <nän aikanaan Cintulla> Seuraamme saa toki liityä - mutta täysin omalla vastuulla. Vastuullisesta seurueesta osa on eläköityneitä staffilaisia ja osa jostain muusta syystä staffilaisten seuraan päätyneitä.
Fantsu/Elo kurkottaa aamiainen maistuu nopealla aamiaisella ennen aamukrääsää Mirmeli+Aq viikon vikalta aamiaiselta

VAROITUS: aamuisin siellä keulan pyöreän pöydän luona heitetyn aivan erinomaisen läpän taso voi saada karaistuneemmankin juhlijan heikkovointiseksi. E nnenkuin tämä edes koskee ateriaansa.
merkitön wormie Gonzokin mukana HHHRRraaaah!!
Ja näissä kuvissa on vain niitä todella kaikkein karaistuneimpia tyyppejä GooMien saatosta.

aamupalaveri

Aamupalaveriin mennessä väsyneemmätkin staffilaiset raahautuvat paikalle ja toiset lepäävät aamiaisen jälkeen. Aamupalaverissa käydään läpi edellisen päivän huomioita sekä mahdollisia uusia ohjeita alkaneelle päivälle.
aamupalaverissa rivit ojennuksessa mitä se nyt taas selittää? väsymystä aamupalaverissa ´99 väsymystä aamupalaverissa ´02 Samppa: mutta olisittepa nähnyt sen soittajan, joka pääsi karkuun...

konffa

Selitetäänpä nyt tätäkin: konffa on siis staffin tukikohta, "työmaaparakki" ja taukotupa GooMien ajan. (Hyttiin meneminen voi kuitenkin houkutella ottamaan pitkäksi venähtävät torkut...) Konffasta lähdetään tehtäviin varusteiden kanssa ja sinne varusteita raahataan takaisin.
konffassa konffassa GooM-lehteä tutkimassa valmiina siirtymään terminaaliin ja jänisjahtiin valmiina rynnäkköön

terminaali ja jänisjahti

Osa Staffista hoitaa neuvonta- ja opastustehtäviä terminaalissa osan jahdatessa laivasta erilaisia tuhoeläimiä. Varsinkin erinäisiä ei-sallittuja jänötyyppisiä lemmikkejä. Tuhoeläinten metsästyksen lisäksi laivaa kiertävät Staffipartiot tarkistavat ja käsittelevät hytteihinsä jääneiden yliGooMaajien matkustusasiakirjat ja hyttiavaimet.
purevasta pakkasesta on tuskin edes hidasteeksi, kirittäjäksi ehkä kyllä kirkkaat opettajansilmät ei voi olla väsy hyttitarkistus, mademoiselle eääähhh

laivaannousu

Terminaaliryhmän näkyvin toiminto on GooMtiski. Terminaaliryhmän tärkein tehtävä on varmistaa että Janne ja erityisesti Jannen passi sekä läppäri ja muu risteilyn kannalta kriittinnen materiaali saadaan hallitusti takaisin laivaan.
GooMtiski GooMtiski terminaalissa
Kun tavalliset GooMaajat pääsevät aloittamaan laivamatkansa, ottavat Staffin reikäistysjoukot heidät vastaan.
4D:n GooM-dokkarin päähenkilöt, Team AU, passintarkastuksessa DUREX: Zebra ja Toby
Passintarkastajien, tullin huumekoirien ja putken suulle sijoitetun kumitiimin jälkeen siis. Aikoinaan staffi oli heti siinä passintarkastajien jälkeen tarkistamassa avainkortit.
valmiina terminaalissa lipuntarkistusta laivaantulijoita odottamassa laivaantulijoita
Vaikein asia matkustajien laskutaidoille on tässä vaiheessa sisäänmenoreitin valinta: onko oman hytin numero suurempi vai pienempi kuin 6400?

Viimeisiä loppukirisuorituksia on koittaa saada viimeisetkin pikapassia hakemassa olleet (kävelykuntoiset) GooMaajat juoksutettua laivaan sisälle ennenkuin laiva irtoaa laiturista. Kaikki eivät aina ehdi ja kerran yksi Staffilainenkin joutui hiukan loikkaamaan.

krääsäpiste

Perinteisesti Staffin huomattavasti rumempaa sukupuolta kauniimman sukupuolen edustajien vastuulla on GooMkrääsäpiste.
hehkeää myyntitykistöä krääsäpiste krääsäpiste rokkaa

GooM V.I.P.

GooMVIPpiin on kyllä tulijoita, mutta koska tilaisuus on vain erittäin rajatulle joukolle kohdistettu (eihän se muuten VIP olisikaan) on sen kaksinkertaisesti tarkistettavien sissänpääsijiöiden joukkoon sekä toiveikkaita pyrkijöitä, että harvempia päästettyjä.
GVIPpiin olisi tulijoita harvat GVIPpiin pääsevät Feb, 3m, Jabla Mintti & Gonzo vipissä

GooMskabat

GooMskaboissa Staffilaiset avustavat juontajia, järjestävät osallistujille tilaa lavalle sekä pitävät kurissa niitä matkustavaisia, joilla tuo alkomahoolin käyttötaito ei ole vielä oikein hallussa.
skaba

GooMSHOWt

GooMSHOWt ovat paljossa GooMskabojen akltaista toimintaa, paitsi että esitysten vapaamuotoisuus ja myöhempi ajankohta asettavat suuremmat haasteet tilanteen ja kääliöiden hallinnalle. Onneksi kaikki eivät edes kuvittele vähentävänsä vaatteitaan showssa. Onneksi tosiaan.
JoinMe -esiintyy runsaasti ennaltavarusteltu esitys Gonzo showttaa GooMshowta

hytti- ja käytäväbileet

GooMin jossei syvin, niin kattavin piirre taitavat olla lukuisat hytti- ja käytäväbileet.
hankenilaiset näyttävät hyttipileissä pitää olla hytti-DJ käytäväpiletystä suoritus käytävällä Tambellat käytävällä ompelemassa

bändit

Bändit ovat monelle GooMin kohokohta, SE, mitä varten jollekin tietylle lähdölle on nimenomaisesti pyritty - monet sattuvat kuitenkin hyvän käytävä/hyttimenon takia silti unohtamaan bändien olemassaolon ja esiintymiset tyystin.

Mellakka-aidan käyttöönoton jälkeen Staffin toiminta bändien esitysten aikana on huomattavasti rauhoittunut. Silti tekemistä riittää turvaohjeita rikkovien bailaajien hallinnassa sekä aidan kylkeen pusertumassa olevien juhlijoiden turvaan onkimisessa. Pääsääntöisesti bändien aikana tilanne on kuitenkin rauhallinen ja "päähänottaminen" on pikemminkin positiivista (?!) sellaista.
kameramieskin turvassa ottaako Hessiä päähän? Tokko-Mikko ja tukka keikalla

Mellakka-aidan käyttöönottoa edeltäneillä keikoilla staffin tunnelmat artistien ja yleisön (kapeassa) välissä ovat olleet hyvin "välittömiä".
yleisö kaiteella, ei ihan vielä keikka keikkaolosuhteita keikalta ennen aitaa keikalta ennen aitaa keikkaolosuhteita keikkaolosuhteita Riku olosuhteissa Riku olosuhteissa
Otos legendaariselta CMX:n keikalta (GooM´99), jolloin Cinderellan yökerhon kaide petti. Ensimmäisen kerran.
legendaarinen CMX-keikka, jolloin aita hajosi

Mellakka-aidan ja lavakaiteen väliin olisi toki yhä tulijoita, mutta Staffi on kaikissa olosuhteissa täysin lahjomaton. Mahdollisista lahjojista ja lahjontatavoista riippumatta. Suorastaan kuuro kaikille yrityksille.
täysin lahjomaton turvaketju
Lopulta häviää se viimeinenkin epäselvyys siitä, ketkä ovat ne kovimmat starat laivalla.
Hessi on stara 1 Hessi on stara 2

Mellakka-aitaa edeltäneeseen aikakauteen kuuluivat myös miksauspöytäväijyt; sitä pahuksen laitetta piti suojata kaikenlaisilta "collateral damage" -ilmiöiltä niin keikkojen aikana, kuin koko yö niiden jälkeenkin. Hymy irtoaa kameralle - ainakin vielä ennen aamuneljää.
mikserisuojausta Riku mikserivahdissa

HB

HouseBändi HemmaBeastin (alias HB) keikalla on pienimuotoisempaa järjestelyiden puolesta. Tosin aikatauluissa pysyminen on usein tuntematonta ja seuraaviin työvuoroihin ehtiminen on yleensä hypoteettista. Vuonna 2003 jälkimmäisen viikon SuperTrooper (alias takatuuppari) keikat onneksi pysyivät aikatauluissaan.

kiertoväijyt

Laivan ja biletyksen yhteensujumisen kannalta on täkeää, että Staffi "näyttää väriä" ympäri laivaa kutakuinkin säännöllisesti ja tarvittaessa opastaa ja auttaa GooMkansaa. Mieluummin GooMstaffi kuin laivan vahdit (joita erheellisesti laivapoliiseiksi usein kutsutaan) on kaikkien edun mukaista. Vahdeille on tosin yleensä löytynyt joku riittävän törppö tapaus, joka on halunnut päästä yhdenhengen sviittiin.
artistit hallussa
Kiertoväijynomaisesti staffi on aina tarvittaessa valmiina auttamaan huonokuntoisia GooMaajia hytteihinsä toipumaan. Osa väsähtäneistä matkaajista saa hyttitovereidensa empatiat puolelleen.
hyttitovereiden sympatiaa huonokuntoiselle

"päivän" päätteeksi

Työvuorojen loputtua Staffilla on "henkilökuntasauna", jossa on mahdollisuus huuhtoa osa laivapöystä pois niskastaan sekä päästä hetkeksi unta korvaavaan rentoutumiseen. Tosin TV-kuva Rainbowclubista saattaa katkaista tauon ja ajaa vapaavuorolaiset - eli hälyryhmän - taas hommiin.
TV vain taustalla... ...ja nopea valpastuminen syntyjä, syitä syvempiä selvittämässä to protect - and serve joukolla saunalla
Tätä voisi pitää laivan kaikkein insideimpänä insidemenona; Suuria johtajia, outoja tyyppejä, hehkeitä blondeja, raavaita uroita, jesseä, käsittämättömiä ajatuskulkuja, sisäpiiriläisyyttä, unen puutetta ja... ...niin ja tietenkin RAKKAUDEN SÄNKY!
herkkää my ass herkkää my ass 2 avoin keskustelu vs. suuri suu tsö boss IVALO! iltasaunalla arveluttavasti iltasaunalla vaatteet päällä ope baarissa (lantrinkia jäljellä enää vain pullo, tiukkoja taasen...)

nukkuminen

Periaatteessa sille olisi ennen aamiaista pari tuntia... Ja ne pari tuntia kannattaa tosiaan pyrkiä käyttämään nukkumiseen.
Jokke nukkuu vielä ennen GooMia

parasta GooMilla Staffilaisena olemisessa?

Täytyy sanoa, että tyypit. Tyypit, joita tapaa ensimmäiset kerrat ja erityisesti TYYPIT, joita tapaa uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan...
joikkari Gonzo H-R & wormie ´Peppi´ mato & Sessan 3m Zebra OlenOlli pikkulikat ihan ilman paniikkia Aq ´ruotsalaiset kuvioumarit´ ai miten niin Veni muka häiritsee vastustajien peliä drinkalot hankenilainen bronx-reissulaisia

Niin ja hyvä seura. Varsinkin hyvä seura. Nimenomaan.
neiti KoTex kuka muka kuvaa? Maija
Joskus sitä jopa huomaa itsekin päässeensä edes hetkeksi hyvään(kin) seuraan.
allekirjoittanut on päässyt hyvään seuraan uudestaan useamminkin kuin kerran

raskainta GooMilla Staffilaisena olemisessa?

Niille, joille viina maistuu ja joille se on kaiken biletyksen edellytys, GooMStaffi voi olla kovempi kuin paha paikka: toki Staffilaisetkin saavat juoda ja hurvitella ihan niin paljon kuin vain ehtivät, kykenevät ja jaksavat - vapaavuoroillaan. Työvuoron alkaessa on sitten oltava selvänä.

Väsy.

Jaa-a, sitä nukkumista ei viikon aikana ehdi kovin usein eikä kovin paljoa kokea. Omakohtaisesti ainakaan. Ja viikko voi olla pitkä ja raskas muutenkin. RiviGooMaajilla on puolestaan aikaa ja mahdollisuuksia lukuisille erilaisille tyyleille ja tavoille ottaa hetki rennosti.
tuleva anestesialääkäri? SatOlainen nukkuu

GooMin päätteeksi

Koska kaikki kiva loppuu aikanaan (onneksi edes joksikin aikaa) on GooMviikon lopulla haikeiden jäähyväisten aika. Jäähyväisten haikeutta helpottaa oman kuormaston laivastarahtaamisen vaivat. Ja sitä ennen pitää pakata konffasta kaikki GooMajaan palaava materiaali laatikoihin ja häkkeihin. Viimeisen GooMaamun aamukonffassa on aina oma haikeutensa - mutta myös helpotuksen huokaus: pääsee nukkumaan normaaleja öitä!
vika aamukonffa vika aamukonffa vika aamukonffa halauksia ja hyvästejä

Ja niinkauna kuin TaxFree-tuomisia on kannattanut Suomeen tuoda, on Staffikin pyrkinyt huolella kantamaan oman osansa kansallisen perinteen vaatimuksista.
lokerot on påp jotain ihan pientä kotiinviemistä
Staffin kokemuksella ei ole kai ihmekään, etteivät tällaiset amatöörimäiset onnettomuudet kohtaa staffin kuljetuksia.
tuhoutunut huoltoajoneuvo

GooMien välillä

GooMstaffius on jotain käsittämätöntä, jotain alle viikossa (tai kahdessa vajaan viikon setissä) koettua inttiä, jotain erityistä... Eipä siis ihme, että porukka tapaa toisiaan myös erilaisissa yhteyksissä seuraavaa GooMia odottaessaan. Ja ovathan nuo virasta eläköityneet staffiveteraanit nekin myös GooMaamassa.
Tuukka ja Maija GooMaajina

GooMstaffin haalarit vuosilta 1997-2001

Nuo haalarit ovat allekirjoittaneella melkolailla ehjinä, mutta osan merkeistään uudelleenkäyttöihin luovuttaneina.


Valid HTML 4.0!
 
Valid HTML 4.0! Matti M M Änkö <3m@iki.fi>
http://iki.fi/3m/haalari/GStaffikuvaus.html
( http://tik.cs.hut.fi/~mmm/haalari/GStaffikuvaus.html )

päivityspäivämäärä päivitetty 13.1.2005


Elämän tarkoitus? Teistä muista en tiedä, mutta minä etsin
elämän Perimmäistä, Suurta Totuutta, jonka olemassaolosta
tiedän vain sen, ettei sitä ole olemassa. Ymmärrän ja hyväksyn
tämän, mutten anna sen lainkaan häiritä etsintääni.