| kiltti tyttö, tule tänne, istu, anna tassu | ||
| pääsivu sosiaaliset paineet MINÄ perhe kaverit muut sälät
|
Nyt kun
tarkemmin ajatellaan, mun kiltistä puolesta on kovin vähän
kerrottavaa. Sanottakoon nyt, että mä harvoin hyökkään
ohikulkijoiden kimppuun. Joskus tosin voisi kuvitella niin, kun jotkut
ystävälliset kanssaihmiset tuijottavat kuin toiselta planeetalta
olevaa olentoa, jos erehtyy tarjoamaan auttavaa kättä ja tuuppaamaan
miestä mäessä (miel. ylä-). Kyllähän se jokaisen ihmisen pitäisi
tietää, että suomalainen ei apua tarvitse, sehän on heikkouden
merkki (ja heikot sortuu elon tiellä jne.). Jos suomalainen kuitenkin
sattuu joutumaan hankalaan tilanteeseen ja saamaan kanssaihmisiltä
tukea ja turvaa, ei hänen tarvitse siitä kiittää, koska 'kele, mitä sä siihen tulit töllään?! kyllä tässä nyt itsekin pärjätään!
Joskus mä tuen myös kansanterveystyötä, mutta olen kuitenkin siinä määrin korruptoitunut, että perimmäinen tarkoitukseni on hyötyä itse. Usein näin ei kuitenkaan käy (vrt. "kosh!"-ilmiö, jolla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä hyperbolisen kosinin, cosh, kanssa, muhahahahaa -- ihanku ees tajuisin noista mitään), vaan kansanterveys voittaa jälleen 20 senttiä (silläkin summalla voidaan ostaa melkein yksi hyvän mielen tuova Jacky-makupala, kunhan eivät osta lakunmakuista, koska se on luonnotonta). Tuen musiikkiteollisuutta, Akateemista kirjakauppaa ja PepsiCoa (aiemmin tuin Coca-Cola Companya, mutta siinä missä sokeripommi-Cokis voittaa normaalin Pepsin, Pepsi Max hakkaa Coke Lightin ihan nuhjuksi -- ja tämähän on siis fakta, eikä mielipide!). Onneksi sentään mun senttiset tukee näitä onnettomia nyrkkipajoja, etteivät ne ihan suorilta jaloilta kaadu. Myös Sonera hyötyy minusta taloudellisesti (mä joudun tienaamaan UMTS-rahat takaisin) - se, miten näin pääsee käymään, on täysi mysteeri. Yleisimmin kuultuja lauseita kun on "sä et koskaan soita", joka onkin totuus, koska poden puhelinfobiaa, johon ei auttanut edes kahden kesän työrupeama puhelinkeskuksessa. Olenkin usein tehnyt yli tunnin yhdensuuntaisia matkoja vaivoja karttamatta hoitamaan henkilökohtaisesti asiaa, jonka olisi voinut selvittää puhelimitse muutamassa minuutissa. Mun kykyjä usein aliarvostetaan. Eipä silti ettäkö tällä ois mitään tekemistä kiltteyden kanssa, mutta jossainhan mun on pakko päästä siitäkin valittamaan. Jotkut pojat (you know who you are) huvitteli pitkään kyselemällä, kuinka monta opintoviikkoa mulla on kasassa ja päivittelemällä sitä jos joskus tiesin jotain ja nauramalla mun kustannuksella (arvatkaa miksen lähetä teille joulukortteja, häh?!). Vanhaa sanontaa mukaillen voisi siis sanoa, että mä myös pidennän muiden ihmisten ikää. Olenpa hyvä. Mun kanssa ei sitten kannata pelata Trivial Pursuitia tai muitakaan pelejä. Joko nujerran sut pelissä tai jos häviän, niin pääset kokemaan, kuinka kivalta pelinappulat tuntuu, kun joku survoo ne sun sieraimiin. Ainakin mä olin hyvä sinkku ja Sinkkuklubin kantavia voimia, koska yritin viimeiseen asti pitää klubin lippua korkealla ja aatetta hengissä. Uskossa heikommat toverini sortuivat ensin - asiaa tosin helpotti se, että mulla oli tuskin minkäänlaista ns. elämää, jos nukkumista ja telkkarinkatselua ei lasketa. Miksei unelmien italiaa puhuva prinssi laivastounivormussa muka voisi tulla ovelle koputtamaan? (Poden Wanda-oireyhtymää.) |