Kiltatoiminta

Tietokillan vaalisivut 2001

Yleistä   -   Virat   -   Ehdokkaat


What do you want to do next year?

Tällä sivulla kukin virka on kuvattu tarkemmin. Virat on esitelty muutamalla pallukalla virallisen toimenkuvan mukaan. Lainaukset aikaisemmilta toimijoilta antavat näkökulman käytännön toimintaan.

Hallitus:

puheenjohtaja, sihteeri, rahastonhoitaja, phuksiwaarit, isäntä ja emäntä, tiedotusmestari, opintomestari, ulkomestari, yrityssuhdevastaava

Toimihenkilöviroista voi kysellä tarkemmin toimihenkilöiltä itseltään sekä tietysti myös hallitukselta.


Puheenjohtaja

" Puheenjohtaja on hallituksen katalyytti ja koossa pitävä voima: hän johtaa kokouksia, pitää mielessä pitkän tähtäimen suunnitelmat, huolehtii niskaan hengittämättä siitä että aloitetut pienemmätkin asiat viedään kunnialla loppuun sekä pyrkii varmistamaan että työtä on kaikilla tasapuolisesti ja että ihmiset myös viihtyvät viroissaan.

Näiden toteuttamiseksi ja lisäksi hän kuuntelee, heittää ideoita hallituksen jäsenille, neuvoo ja auttaa, paijaa, käynnistää hankkeita, lukee iltasatuja, edustaa, jyrää ja nauttii kiltalaisten arvostuksesta :-)

Puheenjohtajan pesti sopii energiselle ja innokkaalle, mutta kuitenkin järki päässä kulkevalle henkilölle. Puheenjohtajalla pitää olla selkeitä (mielellään myös järkeviä) mielipiteitä sekä kyky ilmaista niitä. Myöskin hivenen pidemmän tähtäimen visio killasta ja sen toiminnasta on suositeltavaa. Ehdottoman suositeltavaa on taito pitää hauskaa ja nauttia tehdyn työn tuloksista.

Työ tekijäänsä neuvoo - monia asioita oppii kantapään kautta ja ihmissuhde- ja johtamistaidot hioutuvat kyllä käytännössä. Esitietoina suositellaan kuitenkin vuotta killan hallituksessa tai ainakin näyttöä vastaavista tehtävistä jossain muualla. "

Kysy lisätietoja tämän vuoden puheenjohtajalta!

Sihteeri

" Sihteeri pitää killan kokouksista pöytäkirjaa (ks. tämän vuoden pöytäkirjoja) sekä ylläpitää killan jäsenrekisteriä. Lisäksi sihteeri toimii puheenjohtajan ja rahiksen apuna killan hallinnon pyörittämisessä. Sihteeri jobi vaatii vain vähän suuria ponnistuksia, mutta jossain määrin tunnollisuutta ja järjestelmällisyyttä, että hallituksen paperit pysyvät järjestyksessä. Mars sihteeriksi! :) "

Kysy lisätietoja tämän vuoden sihteeriltä!

Rahastonhoitaja

" Rahastonhoitaja huolehtii killan kirjanpidosta sekä hallituksen hyväksyimien laskujen maksamisesta ja seuraa budjetin toteutumista vuoden mittaan. Rahastonhoitajan vastuulla on myös killan budjetin valmistelu muun hallituksen kanssa sekä tilinpäätösten tekeminen. Rahastonhoitajan olisi hyvä olla järjestelmällinen, homma sujuu helpommin jos asiat ovat järjestyksessä sekä mielessä että paperilla. "

Kysy lisätietoja tämän vuoden rahastonhoitajalta!

Phuksiwaarit

" Phuksiwaarit vastaavat uusien opiskelijoiden eli phuksien kasvattamisesta teekkareiksi. Homma alkaa heti tammikuussa, vaikka saattekin omat phuksinne vasta seuraavana syksynä ja kestää seuraavaan Wappuun. Phuksiwaarin hommasta ei menoa ja meininkiä puutu. Yllättäviä tilanteita ilmenee joka päivä ja aina pitää olla varautunut kaikkeen. Waarina oleminen käy osa-aikatyöskentelystä, älä siis edes kuvittele tekeväsi työtä ja olemaan waari samaan aikaan! Jo tässä vaiheessa voin todeta, että phuksiwaarivuosi on ollut elämäni parasta aikaa ja tulee varmaan olemaan ikimuistoisin.

Homma poikkeaa muista hallitusviroista siinä, että sen kesto on 1,5 vuotta, vaikka hallituskausi kestääkin vain vuoden. Lisäksi tähän hommaan ei phuksit voi pyrkiä. Phuksiwaareja on tarkoitus valita 2, koska tällöin homma ei kasva liian suureksi yhdelle ihmiselle. Näiden 2 ihmisen pitää pystyä toimimaan tiiminä ja luottamaan toisiinsa kuin Tuntemattomassa sotilaassa konsanaan. Pienenä bonuksena hommasta voi mainita TKY:n fuksitoimikunnan eli FTMK:n, johon kuuluvat kaikki eri kiltojen phuksikipparit. "

Kysy lisätietoja tämän vuoden phuksiwaareilta!

Isäntä ja emäntä

" Isäntä ja emäntä vastaavat killan tapahtumista, joihin kuuluvat sitsit, saunaillat, erilaiset teemaillat ja mahdollisesti myös muutamia bileitä. Homma on haastavaa ja tässä jos missä pääsee vaikuttamaan siihen mitä killassa tapahtuu! Isännän ja emännän apuna ovat juomanahtaajat, sekä korvaamattomana lisänä työpisteitä suorittavat phuksit.

Isäntä ja emäntä kuuluvat myös IE-toimikuntaan, joka kokoaa koko koulun isännät ja emännät pohtimaan yhteisiä asioita ja tarpeen tullen myös pitämään hauskaa yhdessä. "

Kysy lisätietoja tämän vuoden isännältä ja emännältä!

Tiedotusmestari

" Tiedotusmestari vastaa killan tiedottamisesta. Tärkein tiedotettava asia ovat killan tapahtumat; ne on koottu tapahtumatietokantaan, jonka ylläpitäminen on tiedotusmestarin homma. Tiedotusmestari vastaa luonnollisesti myös siitä, että tieto tapahtumista kulkeutuu tietokannasta varsinaisille tiedotuskanaville, joita ovat mm. killan WWW-tapahtumakalenteri, kiltahuoneen seinäkalenteri, killan uutisryhmä, teekkareiden lehdet Nyytiset ja Otahuuto, sekä sähköpostilistat. Killan sähköpostilistojen ylläpito on myös yksi tiedotusmestarin tärkeistä tehtävistä. Tiedotusmestarin on oltava hyvin perillä siitä, mitä killassa tapahtuu, joten virka tarjoaa oivallisen näköalapaikan killan toimintaan (kuten useimmat muutkin hallitusvirat). Tiedotusmestari on usein myös hieman viritellyt killan tietojärjestelmiä, ja vaikka nykyään järjestelmät alkavatkin jo olla varsin vakaita, aina voi keksiä jotain uutta ja hienoa! Tietotekninen osaaminen ja into ei siis myöskään ole pahitteeksi, mutta tässä killassahan siitä ei pitäisi olla pulaa. "

Kysy lisätietoja tämän vuoden tiedotusmestarilta!

Opintomestari

" Opintomestari varmistaa, että opiskelijat ja opettajat voivat kumpikin tehdä oman työnsä parhaalla mahdollisella tavalla. Opintomestari valvoo ja vaalii opiskelijoiden ja henkilökunnan välisiä suhteita. Opintomestari ottaa selvää opiskeluun liittyvistä ajankohtaisista asioista ja informoi niistä kiltalaisille. Opintomestari pääsee miettimään koko koulua koskettavia asioita kuten viime kevään (yhä ajankohtaiset) rahoitusongelmat.

Voin suoraan sanoa, että näen koko korkeakoulujärjestelmän täysin eri tavalla kuin vuosi sitten. Opin miten opiskelijoita koskettavia päätöksiä tehdään ja miten niihin voi vaikuttaa. Opin tuntemaan professoreita, tutkijoita, assistentteja ja muita alan ihmisiä. Kaikenkaikkiaan tämä on ollut hauska, haastava ja välillä hämmentävä vuosi enkä vaihtaisi siitä hetkeäkään pois. "

Kysy lisätietoja tämän vuoden opintomestarilta!

Ulkomestari

" Ulkomestari huolehtii killan ja etenkin kiltalaisten suhteista ulkomaailmaan. Käytännössä tämä tarkoittaa yhteydenpitoa TKK:n muiden kiltojen, muiden korkeakoulujen tietotekniikan opiskelijoiden sekä opiskelijajärjestöjen kanssa esim. excujen, päiväkahvien :) tai vierailevien tähtien majoituksen merkeissä.

Ulkomestarina saat järjestää excursioita ja muita elämysmatkoja lähelle ja vähän kauemmaskin. Esimerkkinä tietoteekkarien vuosittaiset mittelöt eli Titeenien Taisto, Pohjoismaisten tietotekniikanopiskelijoiden NUCCC -konferenssi, Hämeenkadun appro, ATK-yhteistyöpäivät ja Kotimaan Pitkä.

Ulkomestarin työ on keskisuuri nakki: hyvin järjestetystä excusta tulee hyvä mieli, joten jonkin verran kannattaa varautua näkemään vaivaa. Mutta matkoilla on hilpeä tunnelma, ja niitten järjestäminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen on hauskaa! Kultainen sääntö kuitenkin kannattaa pitää mielessä: jos olet itse matkanjohtajana, älä hermostu tahi hitsaa...:) "

Kysy lisätietoja tämän vuoden ulkomestarilta!

Yrityssuhdevastaava

" Yrityssuhdevastaava huolehtii killan suhteista yritysmaailmaan. Kiltalaisille järjestetään mahdollisuuksia tutustua yrityksiin excursioilla, lisäksi yrityksiltä järjestetään tukea killan tapahtumiin. Yrityssuhdevastaava pyrkii lisäksi tiedottamaan kiltalaisia mahdollisesti kiinnostavista yritysten järjestämistä tilaisuuksista, sekä pyrkii huolehtimaan siitä, että tietoteekkarit nauttivat ansaitsemaansa arvostusta yritysmaailmassa. Homma sopii nuorelle, dynaamiselle, kielitaitoiselle ja eteenpäin pyrkivälle huippuosaajalle tai sellaiseksi haluavalle. Kiltahuoneelta saa halvalla kokista eikä meillä piitata työajoistakaan.

... ei vaiskaan, homma ei oikeastaan vaadi kuin minimaaliset kommunikaatiokyvyt ja jonkin verran tavoitettavuutta. Tekemällä oppii eikä virheistä sakoteta. Bonuksena voisin mainita, että yrityssuhdevastaavalla on eturivin paikka seurata alan työkehitystä ja kamppailua tikkifuksien sieluista. "

Kysy lisätietoja tämän vuoden yrityssuhdevastaavalta!


Viimeeksi muutettu 15.10.2001 - Larry Tietokilta © 2001