NÄIN KIRJOITAN
MAHTAVIA JUTTUJA
"Hyvässä lehdessä on hyödyllisiä
ja hauskoja juttuja sopivassa suhteessa" -HS
1. Sisälmys
- Sisälmys
- Johdanto
- Yleistä
- Featuret
- Juttujen kirjoittamisen valmistelu
- Jutun sisältö
- Jutussa on oltava
- Otsikko
- Rakenne
- Kuvatekstit
- Lainaukset
- Lisämateriaali
2. Johdanto
Tässäpä on ohjeita Alkorytmiin kirjoittaville tovereille.
Alkuperäinen idea pohjautuu TKY:n tiedotustoimikunnan toimittajakoulutuksen
antiin. Vaikuttakaa, ihmiset!
— Olkaatten hyvät, lausuvat Tomas ja Annu.
3. Yleistä
- Kirjoita mahdollisimman lyhyitä virkkeitä.
Toisin sanoen pistettä saa käyttää, jotta ei tule
liikaa lauseita ja sen myötä vaikeasti hahmotettavia virkkeitä.
- Kirjoita mielellään kaikki asiat jossakin persoonassa.
Ei "tietotekniikan osastolla on pohdittu" vaan "tietotekniikan
opiskelijat ja opettajat ovat pohtineet."
- Kirjoita lyhenteet auki. Esimerkiksi (ei esim.)
- Useimmiten ilmaukset kuten "ja niin edelleen" ja "ynnä
muut sellaiset" ovat turhia.
- Kirjoita suomen kieltä. Ei siis ammattislangia tai kapulakieltä.
- Karsi turhat sanat pois. Useimmiten sanat "eli/siis/taas/jälleen/myös/silti"
ja -kin -päätteet ovat turhia tai niitä on tekstissä
liikaa.
- Anna tekstin hautua yön yli ja lue se myöhemmin
uudelleen. Tee tarvittavat korjaukset. Juttu ei ole yhdeltä istumalta
valmis (ellei juuri se ole jutun lähtökohta).
- Sovita mahdolliset kuvat tekstiin jo kirjoitusvaiheessa,
älä jätä tätä taittajalle.
- Virke alkaa isolla kirjaimella ja päättyy pisteeseen.
- Tunnusta tyhmyytesi rohkeasti. Et voi tietää
kaikesta kaikkea. Jos et tiedä jonkin jutun aiheesta tarpeeksi,
kysele ihmisiltä, jotka tietävät.
- Jokin epätavanomainen näkökulma tekee
jutusta mielenkiintoisen. Perinteiset tapahtumakuvauksetkin voi kirjoittaa
odottamattomasta näkökulmasta (esimerkiksi sitsiraportti absolutistin
tai katoamistemppua suunnittelevan kengän näkökulmasta).
- Käytä yhdessä jutussa vain yhtä näkökulmaa.
- Tyylillä voi vaikuttaa jutun kiinnostavuuteen. Kokeile
rohkeasti erilaisia tyylejä (juorulehti, ammattislangin
liioiteltu käyttö, korostettu latteus, uutisointi, minä-persoona,
...)
3.1 Featuret
Featuret ovat juttuja, jotka käsittelevät ilmiöitä,
tapahtumia tai muita ajankohtaisia asioita.
Miten saan featureista mielenkiintoisia?
Usein käytetty (ei mitenkään absoluuttinen) feature-kirjoituksen
etenemismalli on:
- Avaus. Se voi olla esimerkiksi hauska kommentti,
tai jokin muu asia, jonka avulla mennään suoraan aiheeseen.
- Näkökulman esiintuominen.
- Jutun perustelu, pääasiaa, kerrontaa.
- Historiaa ja taustaa. Jutun loppupuolelle.
- Johtopäätöksiä. Jutun lukijalle
ei saisi jäädä sellainen olo kuin jotain olisi vielä
jäänyt lukematta. Ehkä liikaa käytetty, mutta toimiva
esimerkki: kysymys alussa -> vastaus lopussa.
4. Juttujen kirjoittamisen valmistelu
- Kirjoita juttuideoita ylös ja ala jalostaa niitä.
- Pidä silmäsi auki. Kiinnostavia ja spontaaneja
jutunaiheita voi ilmestyä kuin tyhjästä.
- Mieti juttusi kohdeyleisö. Kohdeyleisö
vaikuttaa jutun tyyliin ja rakenteeseen.
- Mieti, miksi lukijat lukisivat tämän jutun.
- Mieti, mistä saat kuvia juttuusi.
- Hyvä lähtökohta jutun kirjoittamiselle on kysymys
tai ongelma, joka ratkaistaan jutun edetessä.
- Itsestäänselvyyksistä ei yleensä
kannata kirjoittaa. Tähänkin tietysti vaikuttaa kohdeyleisö;
fukseille voi kertoa hyvinkin tarkasti, että Muistinnollaus on
Tietokillan vuosijuhla, johon pukeudutaan hienosti.
- Uutistyyppisissä jutuissa tärkeimmät kohdat ovat otsikko
ja ensimmäinen lause. Niiden sisällön
pitää olla jotakin selkeästi uutta tietoa tuovaa (EI:"Asuntojen
hinnat eivät ole nousseet eivätkä laskeneet") ja
ei-negatiivista.
5. Jutun sisältö
5.1 Jutussa on oltava
- Otsikko
- Leipäteksti
- Ingressi
- Juttu pitää kuitenkin pystyä lukemaan ja ymmärtämään
lukematta ingressiä.
- Väliotsikot
- Eivät toista pääotsikon sanomaa ja ovat keskenään
samantyyppisiä.
- Eri tyylejä esimerkiksi: kysymys, lainaus, adjektiivi + substantiivi.
- Kuvia
- Valitse kuvia, jotka liittyvät juttuun jollain lailla.
- Huolehdi tekijänoikeuksista
- Kuvatekstit
5.2 Otsikko
- Hyvä otsikko kertoo jotain aiheesta ja näkökulmasta,
muttei kuitenkaan paljasta kaikkea.
- Otsikko herättää mielenkiinnon. Se
voi olla esimerkiksi sanaleikki tai jollain muulla tavalla hauska/nokkela/huomiota
herättävä.
- Kirjoita otsikko mielellään preesensissä
ja yksikössä. Älä käytä
ajatusviivoja.
- Käytä mielikuvitustasi. Vaikka juttu käsittelisi
esimerkiksi jotain perinteistä tapahtumaa, otsikon ei tarvitse
olla tyyliä "Gravitaatio tulee taas" tai "Muistinnollausta
vietettiin jälleen perinteisin juhlamenoin". Tällainen
otsikko saa jutun vaikuttamaan tylsältä.
5.3 Rakenne
- Kappaleet ovat tavallaan omia kokonaisuuksiaan. Lukija
voi hyppiä kappaleesta toiseen ja silti pystyy lukemaan eheitä
kokonaisuuksia.
- Ensimmäisessä kappaleessa on hyvä
olla jutun pääasiat.
- Kirjoita oma mielipiteesi selkeästi erilleen asiasta,
joko omaan kappaleeseensa tai ns. kainaloon, joka on samasta aiheesta
tehty pienempi, suppeampi juttu.
5.4 Kuvatekstit
- Kirjoita samankaltaiset kuvatekstit koko juttuun.
Hyvä enimmäispituus voisi olla esimerkiksi 2 lausetta.
- Älä kirjoita itsestäänselvyyksiä
("Kuvan pallo on valkoinen").
- Mainitse kuvassa olevien nimet, jos selkeästi
erottuvia henkilöitä on vähän (<
6).
5.5 Lainaukset
- Älä kirjoita liian pitkiä (esimerkiksi
koko kappaleen pituisia) lainauksia.
- Sovita lainaukset muuhun tekstiin siten, että ne tukevat
ja elävöittävät kokonaisuutta, mutta älä
viljele niitä liikaa.
- On hyvä saada muukin kuin toimittajan ääni
kuuluviin.
- Jos et ole varma lainattavasi sanomista, varmista,
ettei tule sanomista.
- Asiallisissa teksteissä kannattaa käyttää verbejä
"sanoa" ja "kertoa".
Vapaamuotoisemmissa voi käyttää elävöittämiskeinoina
esimerkiksi seuraavia: tokaista, puuskahtaa, naurahtaa, huudahtaa, vikistä,
murahtaa, julistaa.
6. Lisämateriaalia
Viimeksi muutettu 14.2.2003.
© 2003 Tomas Günther
ja Annu Myllyniemi, Alkorytmi.
|