Ken nähnyt on sen kuutamot talvisen yön,
sen revontulet, sen tähtivyön,
ken kerran pulkass' on saanut kiitää
ja lumiaavojen halki kiitää,
kun luonto ääneti unelmoipi
ja poron tiu'ut vain hiljaa soipi,
voisiko unohtaa.
Ken nähnyt sun, laajan Lapin maan,
kunkesä kerkee kukkimaan,
kun valkojoutsen taas saapuu sinne,
halk' öiden kirkas on tuntur'rinne,
niin ihmekirkkautes sieluun piirtyy,
oi, sä Lapin maa.