Pyry Koivisto

Lyhyt kuvaus itsestäni

Moi! Olen Pyry, N. vuoden opiskelija. Aikaisemmin olen toiminut killassa lukkarina/herkkukurkkuna ja nyt kuluvan vuoden killan hallituksessa opintomestarina. Myös ISOhenkilönä ja hallopedina on tullut useampana vuotena pyörittyä.

Miksi haluan mainittuihin tehtäviin

Herkkukurkku:
Kahden aiemmankaan lukkarointivuoden jälkeen en suostu vaikenemaan! Uskon voivani edistää laulukulttuuria edelleen killan parissa ja tähän intoa ja edellytyksiä antaa kokemukset kuorolaulun parissa sekä AYY:n lukkaritoimikunta, jonka meno on vaikuttanut kovinkin aktiiviselta kuluneen vuoden aikana.

ISOpomo:
ISOt on ihan kivoja, itsekin olin junnuna (ja kaipa edelleenkin). Olisi myös varsin jees, että tulevat ISOt kokisivat hommansa vähintään yhtä mielekkääksi kuin mitä omat muistikuvani ISOilusta ovat; tätä olisin ISOpomona tarmokkaasti edistämässä.

Lisätietoja: