Joonas Nissinen

Joonas Nissinen

Lyhyt kuvaus itsestäni

Heipparallaa!

Olen Joonas, vuonna 2009 silloisella TKK:lla opiskelut aloittanut 4. vuoden phuksinmielinen TiK-opiskelija. Opiskelujen ohella olen viimeiset 2 vuotta myös työskennellyt Automaatio- ja Systeemitekniikan (AS) laboratoriossa C- ja C++ -ohjelmointikurssien parissa. Phuksivuoteni vietin osallistuen aktiivisesti killan toimintaan ja toimin mm. vuoden 2009 Cännäreiden järjestäjänä. Tuoreempiin kiltahommiin voi puolestaan lukea tämän vuoden toiminnan ISOhenkilön roolissa. Yliopiston ulkopuolella olen puolestaan vaikuttanut esimerkiksi kendon parissa niin peruskurssiohjaajana kuin maajoukkueessakin.

Miksi haluan mainittuihin tehtäviin

Ajatus phuksiwaariksi hakemisesta on kypsynyt mielessäni jo pitkään. Haen virkaan, koska kiltatoiminta kiinnostaa ja koen, että nyt on aikaa sitoutua kiltatehtäviin hallitustasolla. Phuksiwaarin virka on erityisen lähellä sydäntä, koska siinä pääsee toimimaan ihmisten kanssa ja luomaan uusille phukseille kokemuksia, jotka muokkaavat heistä uusia teekkareita.

Uskon olevani sopiva henkilö phuksiwaarin virkaan, sillä olen sosiaalinen ja tulen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Osaan myös nauraa itselleni, enkä ota asioita liian vakavasti. Vaikka kilta-CV:ni on ohut, niin muutaman vuoden opiskelu ja työ yliopistolla ovat antaneet hyvää kokemusta mm. työn, opiskelun ja muun opiskelijaelämän yhdistämisestä. Tämän lisäksi esimerkiksi vastuutehtävät harrastuksien parissa ovat opettaneet venymistä vaikeampinakin päivinä, ja sovitut asiat tulevat aina hoidettua hyvällä fiiliksellä alusta loppuun.

Lisätietoja: