VOHVELIT


HALVAT MUTTA HYVÄT VOHVELIT
(6-8 hengelle)

1. Sekoita jauhot maitoon.
2. Lisää muut aineet.
3. Vohvelit tarjoillaan heti lämpimänä.


RAPEITA VOHVELEITA
(8-10 kpl)

1. Keltuaiset, voisula ja maito sekoitetaan.
2. Lisätään jauhot.
3. Annetaan taikinan hetken seistä.
4. Viimeiseksi lisätään sokeri, leivinjauhe ja suola, sekä vaahdoksi vatkatut valkuaiset.
5. Paistetaan vohveliautomaatissa.


ARKIVOHVELIT

1. Sekoita jauhot ja leivinjauhe.
2. Lisää maito ja jäävesi.
3. Kaikkien aineiden tulee olla hyvin kylmiä, jotta saataisiin hyvä tulos.
4. Lisää sulatettu voi.
5. Tarjoillaan lämpiminä hillon kera.


ISÄNNÄN ILTAPALAVOHVELIT

1. Notkista rasva ja sekoita munat yksitellen sen joukkoon.
2. Lisää jauhot ja vesi ja sekoita taikina sileäksi.
3. Hienonna kinkku, sipuli ja maustekurkku pieniksi paloiksi ja lisää taikinaan mausteiden kanssa.
4. Paista ruskeapintaisiksi vohvelipannussa ja tarjoa teepöydässä valkosipulilla maustetun kermaviilin kanssa.


MAKAOVOHVELIT
(n. 12 kpl)

1. Sekoita kuiva-aineet keskenään.
2. Lisää ne haaleaan veteen hyvin sekoittaen.
3. Riko munien rakenne ja lisää taikinan joukkoon.
4. Anna taikinan turvota noin puoli tuntia.
5. Lisää sulatettu ja jäähdytetty voi ja paista taikinasta noin 12 vohvelia.
6. Paistoaika noin 1½ minuuttia.
7. Halutessasi voimakkaamman Makaon maun lisää annostusta, 1-2 dl.


RAPEAREUNAISET VOHVELIT
(6 levyä)

1. Vatkaa kermaviili ja vesi ensin hyvin sekaisin ja lisää sitten vehnäjauhot ja suola.
2. Sekoita taikina sileäksi ja pane se peitettynä viileään paikkaan turpoamaan noin 30 minuutiksi.
3. Kuumenna vohvelipannu tai -rauta ja voitele se rasvalla tarpeen mukaan.
4. Nosta taikinaa kauhalla kuumaan pannuun, levitä se kevyesti ja paina raudan puolikkaat vastakkain.
5. Paista vohvelit molemmin puolin kauniin kullanruskeiksi.
6. Pane vohvelit jäähtymään ritilälle, jos et tarjoa niitä heti. Siten ne säilyvät rapeina.


ISOÄIDIN VOHVELIT
(n. 8 levyä)

1. Sulata rasva kattilassa ja lisää maito lämpenemään kädenlämpöiseksi.
2. Liuota hiiva nestetilkkaan ja sekoita maitoon taikinakulhossa.
3. Lisää jauhot ja sekoita taikina sileäksi.
4. Pane taikina lämpimään paikkaan kohoamaan noin 20 minuutiksi.
5. Paista vohvelit molemmin puolin ja jäähdytä ne ritilällä.


GRAHAMVOHVELIT
(n. 10 levyä)

1. Sekoita kermaviili, maito ja munat hyvin keskenään sekä jauhot ja leivinjauhe toisessa astiassa keskenään.
2. Lisää jauhot nesteeseen ja sekoita taikina sileäksi.
3. Pane taikina turpoamaan 30 minuutiksi viileään paikkaan ennen kuin paistat siitä ruskeapintaisia vohveleita.
4. Jäähdytä ne rapeareunaisiksi ritilällä.

AAMIAISVOHVELIT
(noin 8 kpl)

1. Sekoita jauhot, leivinjauhe, suola ja sokeri kulhossa.
2. Lisää maito ja muna.
3. Sekoita aineet sileäksi taikinaksi ja lisää viimeksi voisula sen joukkoon.
4. Paista taikinasta ruskeapintaisia vohveleita vohvelipannussa.
5. Tarjoa hillon, vaahterasiirapin tai voin ja juuston kanssa.


VINKKEJÄ VOHVELINPAISTAJALLE

* Ohjeessa mainittu vohvelilevyjen määrä saattaa vaihdella sen mukaan kuinka suurta vohvelipannua käytät.
* Jos vohvelilevyt tarttuvat pannuun, voi taikina olla liian ohutta.
* Jos vohvelit jäävät sisältä pehmeiksi ja taikinaisiksi, lisää taikinaan hiven jauhoja tai rasvaa.
* Jos taikinassa ei ole ollenkaan rasvaa, täytyy pannu rasvata jokaisen vohvelin paistamisen jälkeen. Ensimmäinen vohvelilevy tarttuu tavallisesti kiinni ja sopii parhaiten maistiaisiksi.