2008-2009 olin Cännäreiden pääjärjestäjä ja sisätoimikunnan aktiivijäsen (valittiin superjahtaajaksi). Järjestin myös osaltani M0:n jatkoja kahden muun kanssa. Haluan isännäksi, koska tapahtumien järkkääminen on kivaa (ja on ehkä tullut lupailtua keväästä asti).
Olen Jussi, viime vuoden rahastonhoitaja ja toisen vuoden opiskelija. Olen ollut killassa aktiivinen heti siitä lähtien kun aloitin opiskeluni. Olen siis pitänyt killan tileistä huolta ja päässyt järkkäilemään paljon muitakin asioita yleisten hallitusnakkien muodossa. Parhaiten voisin itseäni kuvailla sillä että lähden kaikkeen täysillä mukaan ja panostan niin paljon kun kulloinkin voin. Olen myös hyvin särmä kaikenlaisten ennakkojärjestelyjen kanssa ettei mikään mene pieleen viime hetkellä.
Haluaisin ensi vuonna isännäksi koska pidin viime vuoden hallitustoimesta paljon ja haluan jatkaa hallituksessa. Miksi juuri isäntä? Kun olen nyt vuoden ajan ollut enemmän passiivisella puolella näpläilemässä tilejä niin tapahtumien järjestely olisi oivaa vaihtelua. Ja sain isäntäkaveriksi viime vuoden superjahtaajan, joten tältä kaksikolta ei kokemustakaan puutu ;)