Studio1: näyteportfolio | Johannes Koponen

Jälkiruoka eli loppusanat

Jälkiruoan aluksi voisin kysyä itseltäni, mitä olisin tehnyt toisin. Ehkä pääruoan, se ei sopinut viiniin vaikka maistuikin varmasti mainiolta. Projekti oli nimittäin vähän liikaa jotain ja vähän liian vähän toista. Jotain tarkoittaa koodin määrää, ratkaisuja ja koko ideaa. Ideaa tosiaan oli ehkä liikaa - yritän aina vetää linjani hieman ohi muiden linjoista ja joskus se kostautuu. Todennäköisesti jos tekisin projektin uudelleen ohjelmoisin jotain, mitä on aikaisemmin tehty, ja yrittäisin tehdä sen paremmin kuin ennen. [En oikeastaan usko että tekisin näin, mutta minun olisi pitänyt] Toista - sitä, mitä oli liian vähän - taas olivat tarkat, kauniit ratkaisut ohjelmakoodissa ja päivät, jolloin jaksoin todella ohjelmoida.

Kun tarkemmin ajattelen, lähes kaikki portfolioni tekstit ovat olleet jäähyväisten jättämisiä kurssin tutuiksi tulleille rutiineille, tapahtumille tai tehtäville. Vaikka kursseja tulee lisää, tämä oli ainutkertainen: rivakka herätys korkeakoulumaalimaan, tiukka katsaus Java-koodaamiseen ja koodaamiseen yleensä, yhteishengen luoja. Kurssi opetti tekemään työtä täysin eri tavalla kuin ennen, näkemään asiat hieman eri vinkkelistä ja ymmärtämään pienten asioiden toimivuuden monimutkaisuutta. Ei mitenkään vähän yhdeltä tavallista tiukemmalta opintojaksolta.

Koska, kuten äsken mainitsin, olen jo oikeastaan loppusanani kirjoittanut, ajattelin ristiriitaisesti tarjoilla jälkiruoan sijaan seuraavan alkupalan: Kurssi loppuu, mutta sillä opitut asiat eivät katoa. Naiivia, myönnän, mutta ajatus, että tästä lähtien osaan sujuvasti koodata Javaa on ilmiselvyydestään huolimatta pelottava. Tulevaisuudessa tulen mahdollisesti käyttämään tätä taitoa - tieto ei minusta ole kyseessä - tai sitten en, mutta olisi vähättelyä väittää, etteikö se vaikuttaisi ajatuksiini ja havaintoihini - siihen, kuinka suuntaan niitä.

Eräs afrikkalainen aikakäsitys ymmärtää ajan nykyhetkenä ja menneisyytenä, joka on jatkuvasti läsnä nykyhetkessä. Tulevaisuutta sanana ei ole lainkaan: ajan suppilosta kaadetaan jatkuvasti aikaa suureen kasaan maan pinnalle. Ohjelmointi on kaadettu minun kasaani, eikä se lähde pois kulumallakaan.

Ehkä nyt syötyäsi nuolaiset viimeiset muruset huuliltasi, nouset tuolilta, hymyilet vienosti ja kävelet takkisi luo.