Tarkoitus on tehdä yksinkertainen peli, jossa ohjataan tykkiä, jolla pyritään ampumaan taivaalta tippuvia pommeja ennen kuin ne ehtivät maassa olevaan kaupunkiin. Kuvan tykissä olevat viivat kuvaavat suuntia, joihin pelaaja voi kääntää tykkiä. Kuvan yläreunassa olevat pisteet ovat paikkoja, joista pommit lähtevät. Pisteistä lähtevät viivat kuvaavat suuntia, joihin pommit voivat lentää.
![]()
Pelin kulku on yksinkertaisesti se, että taivaalta tippuu pommeja, joiden määrä ja putoamisnopeus kasvaa jatkuvasti, kunnes pelaaja ei enää ehdi tuhoamaan niitä kaikkia. Kun viisi pommia on päässyt kaupunkiin asti, peli päättyy. Pommien lähtöpaikka ja -kulma on satunnainen. Kuvan oikeassa ylälaidassa näkyvät kulunut aika ja tuhotut pommit. Pelin loputtua lasketaan näistä pelaajan pisteet jollain sopivalla kaavalla (mitä kauemmin aikaa on kulunut, sitä enemmän pisteitä jne.).
Tämä on pelin ydinrunko, jonka toteutan ensin. Jos ehdin, voin lisätä seuraavia osia:
- Kehyskertomus: terroristit hyökkäävät USA:han. Pelaaja on George W. Bush, joka tarttuu toimeen pelastaakseen maansa. Geneerisen kaupungin sijaan suojeltavina ovat valkoinen talo, vapaudenpatsas, tähtilippu, omenapiirakka ja niin edelleen.
- Terroristien aseet eivät rajoitu pelkästään tavallisiin pommeihin, vaan heillä voi olla myös ydinpommeja (lopettaa pelin kertalaakista) ja jumbojettejä.
- Pelaajalla on käytössään rajoitettu määrä täsmäiskuja Irakiin. Täsmäisku laukaistaan painamalla tiettyä nappia ja se lamauttaa terroristit hetkeksi (ts. tuhoaa kaikki ruudulla olevat pommit).
- Aina kun saavutetaan tietty pistemäärä tai laukaistaan täsmäisku, ruudulle ilmaantuu hetkeksi joku lausahdus, joista Bush on tullut kuuluisaksi.
- Jos pommi osuu tykkiin, tulee tykistä hetkeksi toimintakyvytön.
- Kymmenen parasta pistemäärää merkitään HighScore-listaan.
Pelin toteutukseen kuvittelisin tarvitsevani ainakin seuraavia tekniikoita: swing (graafisuus), säikeet(reaaliaikaisuus) sekä yksinkertainen animaatio (tykin liikkeet). Tarkoitus on myös tehdä pelistä appletti, jotta se on pelattavissa nettisivullani.
En osaa sanoa kovin tarkkaan, kuinka kauan projektini tekemiseen kuluu aikaa, koska minulla ei ole juuri käsitystä siitä, kuinka vaikeaa tällaisen pelin tekeminen on. Koska en pidä itseäni erityisen nopeana koodaajana pelkään pahoin, että aikaa saattaisi hyvinkin kulua lähemmäs se sata tuntia, ja olen sen verran myös valmis käyttämään, koska haluan tehdä homman kunnolla. Koska syksy on ollut varsin rankka, aion pitää viikon joululoman, jonka aikana en ajattele ohjelmointia. Koodaamisen aloitan (viimeistään) heti, kun viimeinen tentti (eli matikan kolmas välikoe) on ohi eli joulukuun 11. päivän kieppeillä. Ennen lomaani ehdin koodata 10-12 päivää, tavoitetahti 6 tuntia päivässä (jos jonakin päivänä jää välistä, ei ole ongelma koodata toisena 12 tuntia..been there done that). Tavoite on, että saan ohjelman varsinaisen rungon toimimaan ennen lomaa. Joululoman pidän noin aatosta uuteenvuoteen, jonka jälkeen jatkan samaa 6 päivätunnin tahtiani, minkä pitäisi riittää hyvin projektin saamiseen valmiiksi määräaikaan mennessä. Loman jälkeinen aika on vain testausta, ominaisuuksien lisäämistä ja dokumentointia, koska perusrunko on jo kasassa. Luonnollisesti joudun lyhentämään joululomaani loppupäästä, jos asiat eivät ennen sitä etene suunnitellulla tavalla…
Tietolähteeni ohjelman teossa ovat tuttuun tapaan Kalakirja ja Sunin Java-sivut netissä. Tavoittelen luonnollisesti ohjelmasta arvosanaa 5, mutta pykälää tai kahta huonompaankaan en kuolisi.
| Loppuraportin pääsivulle || Portfolioni pääsivulle ||
Copyright © Juho Makkonen
jomakko2 (@) cc.hut.fi
http://www.hut.fi/~jomakko2/