Ennakkoon:-Käytä aikaa mahdollisen ilmoittautumiskaavakkeen täyttämiseen. Uskalla toivoa sitä mitä haluat. Pelinjohto ei aavista tunteitasi.-Jos etukäteen tietää, ettei kykene pelaamaan tiettyjen pelaajien "vastanäyttelijänä" tai muuten tämän kanssa yhteistyössä, on tästä parasta sanoa ilmoittautumisen yhteydessä tai viimeistään hahmojaon saadessaan; ei esimerkiksi ole mitään järkeä laittaa ihmisiä jotka eivät voi sietää toisiaan pelaamaan toisiinsa kritiikittömästi rakastuneita - hahmon ja pelaajan maneerit ja olemus eivät niin paljoa eroa toisistaan. -Hahmosi saatuasi lue se tarkkaan läpi. Sama kuin kokeissa, edellisen illan pänttääminen ei auta paljoa mitään verrattuna siihen, että hahmon on lukenut aiemmin useampaan otteeseen läpi aiemmin ajatuksella. -On tavallista, että ennen peliä jännittää ja ahdistaa ja tuntuu, ettei osaa eikä jaksa ja vaatteetkin on huonot ja kuitenkin sataa vettä; peliä ei kannata perua tämän pre-low:n takia, vaikka miten tuntuisi siltä että on ihan melkein sairas ahdistuksesta; "pre-low:n" määrä ei ilmeisesti millään lailla korreloi siihen miten peli tulee menemään |
||
Proppipuolta:-Hanki pelivaatteesi ajoissa. Edellinenkin ilta on jo liian myöhäinen vaatteidentekoaika. Samasta päivästä puhumattakaan.-Jos peli on sitä genreä, jossa puolet hahmoista kuolee pelin aikana ei perusvaravaatekerta ole huono idea. -Jos peli kestää yön yli kannattaa miettiä missä vaatteissa hahmosi nukkuisi. -Lainaamalla säästää aikaa ja vaivaa. Toisaalta palauttamattomat lainat aiheuttavat vaivaa ja ajankulutusta. -Varaudu myös sään aiheuttamiin ongelmiin. Esimerkiksi ulkona pelattaessa kesäyöt eivät välttämättä ole kauttaaltaan lämpimiä ja kuivia, joten varaa tarpeeksi vaatetta myös nukkumisen ajaksi, varsinkin jos joudut tyytymään telttamajoitukseen. -Älä yliarvioi omia kykyjäsi kestää pelin aiheuttamia fyysisiä rasituksia. Esimerkiksi jos hahmosi joutuu kulkemaan paljon, kenkien valintaan kannatta paneutua huolella. Huomioi fyysiset rajat myös hahmotoiveissa. |
||
Pelinjohto:-Kysy etukäteen pelinjohdolta jos et jotain ymmärrä. Pelipaikalla he varmasti ovat kiireisiä jo muutenkin.-Jos kuitenkin jokin vielä pelipaikalla askaruttaa, kysy pelinjohdolta. Ehkä sama kysymys askaruttaa muitakin. -Jokaisessa pelissä pelinjohto on nähnyt vaivaa pelinsä eteen. Kiitä jos tunnet siihen olevan pienintäkään syytä, missään nimessä älä tarkoituksella pilaa kenenkään näkemää vaivaa. -Jos olet käsistäsi tarpeeksi kätevä, tai sinulla on ylimääräistä aikaa niin tarjoa apua pelinjohdolle. Kuten puiden hakkuu ennen fantasiapeliä on monesti korvaamaton apu muutenkin kiireisille pelinjohtajille. |
||
Pelipaikalle pääsy:-Selvitä tämä ennen pelipäivää.-Ole perillä ajoissa. Teatraalinen akateemisen vartinkaan myöhästyminen ei kuvaa tärkeyttäsi vaan välitämättömyyttäsi. -Jos myöhästyt soita ajoissa pelinjohdolle kertoaksesi siitä. Ennen peliä:-Nuku hyvin peliä edellisenä yönä.-Ennen peliä kannattaa etsiä käsiinsä "vastanäyttelijät" ja jutella ainakin muutama sana ja mielellään vähän esipelatakin; näin on luontevampaa sitten pelissä alkaa toimia toisensa tuntevina hahmoina. |
||
Itse peli:-Eläydy täysillä. Jos et muista hahmostasi jotakin yksityiskohtaa tai äitisi nimeä älä anna sen häiritä. Inspiroi.-Jos et jaksa enää pelata mene offgamettamaan jonnekin, missä kukaan ei sinua huomaa ja jossa et kerää ympärillesi offgamettajien rinkiä. |
||
Kommentoitavaa?Kommentit artikkelista tekijälle. Lisää kysymyksiä? Kysy rohkeasti, vaikka nykyiseltä hallitukselta. Myös Larp.fi:n keskustelupalstan arkistot ovat hyödyllisiä, käytä hakutoimintoa. |
||