Antti "Tide" Pitkänen
- Aloitusvuosi: 2006
- Vuosikurssi: IV
- Sähköpostiosoite: ajpitkan (at) cc.hut.fi
- Tehtävät joihin haen: puheenjohtaja
Lyhyt kuvaus itsestäni
Heipähei, minä olen se Antti, joka paremmin Tidenä tunnetaan. Ensiksi vähän taustaani: olin hallituksen Kulttuurimestari vuonna 2007, toiminut sisä- ja phuksitoimikunnissa 2008 sekä kruunannut innostuksen phuksitoimintaa kohtaan toimimalla 2009-vuosimallin phuksiwaarina.
Nyt runsaasti kiltatoimintaa nähneenä haluaisin nähdä itseni toimivan yhtä abstraktiotasoa ylempänä kuitenkin vaikuttaen siihen jokapäiväiseen toimintaan mikä tekee Tietokillasta hienoimman killan/yhdistyksen myös uudessa ylioppilaskunnassamme.
Miksi haluan mainittuihin tehtäviin
Kahden hallitusvuoden jälkeen minulla on runsaasti kokemusta killan tapahtumien organisoinnista ja hallinnon kiemuroista. Tärkein tavoitteeni killan puheenjohtajana olisi Tietokillan etujen turvaaminen ja yhteistyö niin uuden ylioppilaskunnan kuin Aalto-yliopistonkin tasolla. Olemme yli 20 vuoden historiamme aikana saavuttaneet valtavasti kaikkea hienoa, ja nyt on aika jatkaa samoja perinteitä uusissa puitteissa. Valitettavasti kiltojen asema uudessa hallintorakenteessa ei ole itsestään selvä, ja tarvitaan paljon työtä saavutettujen etujen turvaamiseen ja monipuolisen toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi. Tarkoitukseni on yhdessä osaavan ja nohevan hallituksen kanssa vakiinnuttaa Tietokillan asema niin uudessa ylioppilaskunnassa, informaatio- ja luonnontieteiden tiedekunnassa kuin tietenkin myös Aalto-yliopistossa.
Harvoin olen elämässäni käyttänyt yhtä mahtipontisia sanoja ja luvannut jotain näin suurta, mutta uskon ahkeruudella, sitkeydellä ja ennakkoluulottomalla teekkarihengellä saavuttani nämä suuret päämäärät yhdessä hallitukseni kanssa.
Lisätietoja:
- Tide@IRCnet
- vaalipaneeli
- sähköposti